140721_8819

Näin barffaa shetlanninlammaskoira Noppa

Saimi

Miksi aloititte barffauksen?

Noppa oli jo kasvattajan luona syönyt raakaa, mutta koska uuden koiran kanssa oli jo niin paljon muutakin opeteltavaa, emme jaksaneet perehtyä barffaukseen niin paljon, että olisimme osanneet sitä kotona jatkaa. Niinpä pitäydyttiin nappulassa (jota alkuvaiheessa piti kyllä höystää jauhelihalla…). Koko ajan ajatus raakaruokinnasta kuitenkin kupli pään sisällä, moni Nopan sisaruksista barffasi, ja lopulta Nopan ollessa puolivuotias päädyimme syöttämään sille 50-50-mallin mukaisesti sekä nappulaa että raakaa. Voidaan siis sanoa, että massan mukana kuljettiin! Toisaalta olen itse ihan seitsemännessä taivaassa, kun pääsen hypistelemään eläinkaupan pakastealtaille kaikkia erilaisia lihavaihtoehtoja ja suunnittelemaan Nopan ruokalistaa… 🙂

Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin?

Noppa on syönyt nyt vuoden verran nappulan ohella raakaa. Vuoden aikana olemme kohdanneet vain kaksi haastetta:
1. Pakasteiden säilytys. Opiskelija-asunnon rajallisten pakastintilojen vuoksi olemme toistaiseksi pysytelleet 50-50-mallissa. Nyt pakastelokeroa ei tarvitse olla ihan joka viikko täyttämässä, mutta toisaalta Noppa saa lihaa (lähes) joka päivä! :)
2. Matkustaminen. Mökkeily ja reissut maalle ovat välillä aiheuttaneet päänvaivaa pakasteiden kuljetuksen suhteen. Mutta kokemuksen kautta ollaan viisastuttu: lihat säilyvät ihan jäisinä muutaman tunnin matkojen ajan, kun ne pakkaa huolella sanomalehden sisään.

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?

Barf-ruokinta on mielestäni helppoa ja mukavaa, ainakin tällä tavalla, miten me sitä toteutamme. Nautin, kun saan päässäni suunnitella, mitä koira milloinkin syö. Pakasteiden äärellä tunnen olevani kuin karkkikaupassa! Mitäs sitä tällä kertaa haluaisi ostaa…? Oikein odotan sitä, kun pääsemme joskus muuttamaan isompaan asuntoon, ja koiran (silloin toivottavasti jo koirien) lihoille saa ostaa kokonaisen arkkupakastimen!

Mitä vinkkejä antaisit barffausta aloitteleville?

Älä stressaa 🙂 Itse valvoin öitä miettien, miten raakaruokinnalla tulee annettua koiralle tarpeellinen määrä kaikkea sen tarvitsemaa. Ei koirankaan ruokinta ole mitään rakettitiedettä 🙂

Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?

Pyrin antamaan viikottain 3-4 erilaista lihaa. Luita/luumursketta sisältävää lihaa annan vain harvoin, koska se vetää nuoren miehen vatsan herkästi kovalle. Nopan ruokavalioon kuuluu säännöllisesti sikaa, nautaa, kalkkunaa, broileria, lohta, broilerin kivipiiraa, sian sisäelinseosta sekä sian ja broilerin sydämiä. Satunnaisesti myös poro ja lammas kuuluvat ruokavalioon.

Kommentit