Konstan viikko

Kirjoittaja mervi 2 vuotta 9 kuukautta sitten.
Konstan viikko

 

Edellisestä postauksesta onkin nyt reilu viikko aikaa, kun jostain syystä emme ole Konstan kanssa ehtineet tätä aiemmin kirjoittamaan. Tähän reiluun viikkoon on mahtunut kaikenlaista pientä kivaa puuhastelua. Siis muutakin kuin vain palloilua, joka on Konstan lempipuuhaa.

Jeee, näitä palloja on kiva repiä pois tuosta verkkopallosta!

Aivan kuin meillä ei olisi palloja ennestään, niin Konstapa ihastui Ilon isoon verkkopalloon ja sai sen sitten lainaan. Tuossa pallossa sattuu olemaan "niii-in ihana" vinkupallokin sisällä! Minusta vaan tuntuu, että kun tuo pallo on nyt meillä kotona, niin se ei olekaan niin kiinnostava kuin hoitopaikassa.

Viimeiseen viikkoon on mahtunut kaikenlaista päivää. On hyviä päiviä, kuten esimerkiksi tämä lauantai, jolloin Konstalla kaikki on mennyt hienosti. On myös muutama vähän huonompi päivä, jolloin koiraparan selkä on ollut ihan juntturassa -juoksenteli näet rappukäytävässä ja sattui kaatumaan liukkaalla, vahatulla lattialla. Me olemme siis levänneet, venytelleet, jumpanneet ja hierontaakin on kokeiltu -olen käyttänyt koiran hoidossa sitä niin sanottua "maalaisjärkeä" ja sillä tapaa saanut Konstan parempaan kuntoon. Myös energiahoitoa on kokeiltu! 

Olen myös -jälleen kerran- ostanut Konstalle sopivan uuden maton. Kesällä ostamani ns. lemmikkiperheen matot joutuivat varastoon,  koska vanhan herran elämästä oli tulla painajaista, kun hän liukasteli liukkaalla matolla, eikä enää uskaltanut edes leikkiä palloleikkejä sisällä (en tiedä, olisiko mattojen pesu auttanut ja niistä olisi siten hävinnyt se liukas pinta).  Eräänä iltana marssin varastoon ja hain pitkän eteisen karvamaton ja voi sitä Konstan riemua, kun sai juosta pallon perässä pitkin tuota 4m pitkää mattoa! Konstahan oikein riehaantui ja haukkui pallo suussa, jota en muista meillä tapahtuneen aikoihin ... 

Yhtenä iltana käytiin Linnaistensuolla. Koirat saivat kävellä pitkospuita pitkin -tosin Konstahan päätti kävellä osan matkaa pitkospuiden vieressä, mutta kun tuli kosteat, upottavat kohdat, niin pakotin herran kävelemään pitkospuita pitkin! Kivaa vaihtelua koirille ja mekin innostuimme paikasta niin, että sinne palataan vielä toistekin.

Taukopaikka

Viikon aikana myös pakasti ja satoi hieman jotakin lumentapaista. Läheinen metsä tuntui olevan kaikkien kolmen koiran mielestä täynnä uusia tuoksuja - kaikki kolme kävelivät kirsut maassa, riehaantuivat kaivamaan monttuja, yms ... 

Eräänä iltapäivänä, kun Konsta ei oikein jaksanut kävellä, niin kävimme kahdestaan aallonmurtajalla kävelemässä ja siellä oli Konstankin mielestä tosi kylmä -onneksi oli tuo fleecemantteli päällä! Konstaa ei tuolloin valokuvaukset juurikaan kiinnostaneet ... 

Tänään totesin, että karva on kasvanut todella nopeasti ja on tuuheampaa kuin aiemmin ... -vai kuvittelenko vaan?

Tänäaamuna taas leikittiin palloilla ja ai, miten se olikaan kivaa. Nyt kun on pehmeät matot lattialla, niin tuntuu todella kivalta, kun Konsta taas nauttii elämästään, eikä mökötä. Sitä iloa on mukava katsella. Siitä Konsta ei oikein ole innostunut, kun siirsin hänen ison petinsä pois olohuoneesta, takaisin makuuhuoneeseen. Mitä tekeekään Konsta? Makaa mieluimmin eteisen pikkupedissä ... 

Huomaatko, miten ihanat sukat Konstalla on? Konsta innostui shoppailusta niin kovasti, että lähti mukaan tälläkin viikolla Lemmikkikellari Riemuun. Kuten jo olen todennutkin, niin säät ovat todella viilenneet ja siksi sovittelimmekin mantteleita -mieluista ei tällä kertaa löytynyt. Jotain muuta kylläkin löytyi: ihanat sukat liukuesteillä -johan on kumma, jos poika ei nyt ala pysymään pystyssä.

Myös MUSH-osastolla piipahdettiin ja pakastin on taas täytetty Konstan herkuilla!  Viimeksi taisin kirjoittaa, että pienensimme annoskokoja ja hyvin on viikko mennyt -koira voi hyvin. Muutamana päivänä oli havaittavissa, että Konsta olisi tahtonut lisää ruokaa, mutta nyt on hyvin tyytyväinen, tosin pitää toki ruoka-ajoista huolen -parkkeeraa keittiöön, kun ruoka-aika lähestyy.

Tavataan taas ensi viikolla!