Kuinka tuotteemme valmistetaan

Tuoreet raaka-aineet saapuvat

Suurin osa lihasta saapuu MUSHille päivittäin paikallisilta lähiteurastamoilta. Kauempaa matkaavat, kausittain vaihtuvat raaka-aineet, kuten Lapin poronliha tai norjalainen lohi, kuljetetaan tehtaalle tuorepakasteina. Tuoreina pakastetut raaka-aineet säilytetään MUSHin pakkasvarastossa aina käyttöönottoon saakka.

 

 

 

Raaka-aineet tarkastetaan

Raaka-aineiden saapuessa ne arvioidaan tarkasti. Tässä yhteydessä mittaamme esimerkiksi lämpötilan, jotta voimme olla varmoja että raaka-aineet on jäähdytetty sopivan kylmiksi.

 

 

 

 

Raaka-aineet punnitaan

Saapumisen ja arvioinnin jälkeen raaka-aineet punnitaan ja jaotellaan reseptiemme mukaisesti. Prosessista vastaava henkilö kirjaa ylös jokaisen erän ja tallentaa dokumentin ohjausjärjestelmäämme.

 

 

 

 

Raaka-aineet esijauhetaan

Punnittu erä siirretään tuotantoon, missä raaka-aineet esijauhetaan. Pakastetut ja tuoreet jäähdytetyt raaka-aineet sekoitetaan keskenään ja jauhetaan suuressa lihamyllyssä.

 

 

 

 

raaka-aineet jauhetaan

Lihan ja luiden karkean esijauhannan jälkeen lihaisa massa siirretään kahteen lisämyllyyn. Tässä vaiheessa seoksen joukkoon lisätään myös kasvikset.

 

 

 

 

Raaka-aineet sekoitetaan

Jauhettu lihamassa ja kasvikset sekoitetaan yhteen.

 

 

 

 

Seos annostellaan

Valmis, jauhettu sekoitus siirretään annostelukoneeseen, joka jakaa massan 25 gramman annospaloihin.

 

 

 

 

Annospalat pakastetaan

Annospaloja pakastetaan modernissa pakastetunnelissa puolen tunnin ajan. Nopean pakastamisen avulla voimme taata, että tuotteet ovat turvallisia ja korkealaatuisia.

 

 

 

 

Palat valmistellaan pakattavaksi

Pakastetunnelista herkkupalat suuntaavat automaattiselle vaa’alle, joka keräilee paloista 800 gramman eriä pakkausta varten. Kun pussillinen suupaloja on koossa, matka jatkuu automatisoidulle pakkauskoneelle.

 

 

 

 

annospalat pakataan

Pakkauskone pakkaa tuotteet pusseihin automaattisesti.

 

 

 

 

Pakkaukset suljetaan

Uusi pakkauslinjamme sinetöi pussit helposti avattavalla ja suljettavalla lukitusmekanismilla.

 

 

 

 

Pakkaukset tarkistetaan

Suljetut 800 gramman pakkaukset kuljetetaan tarkistusvaa’an ja metallinpaljastimen läpi, minkä jälkeen pakkaamme ne manuaalisesti laatikoihin. Tämän prosessin aikana varmistamme, että jokainen pussi on puhdas ja ehjä.

 

 

 

 

Pakkaukset laitetaan pakkasvarastoon

Pakatut tuotteet siirretään pakkasvarastoon, jossa niitä säilytetään -18 asteessa.

 

 

 

 

Tuotteet ovat valmiita jakeluun

Tuotteemme ovat noutoa vaille valmiita kuljetettavaksi MUSH jälleenmyyjille.