coki.jpg

Uutta puhtia elämään

Coki on 9vuotias rescue koira joka tuli espanjasta suomeen 4vuotta sitten.
Puolivuotta sitten Coki kärsi todella pahan haima tulehduksen (syyksi selvisi myrkytys) jonka seurauksena maksan arvot olivat todella korkealla. Tilanne oli sen verran paha että eläinlääkärikin totesi että jos tästä selvitään koiralle tulee jäämään maksaan ja haimaan varmasti vauriota. Pahimman yli kun päästiin ja poika tuli pitkän lääkärissä olon jälkeen kotiin alkoi pitkä hoito prosessi joka oli ensimmäisen viikon aikana kirjaimellisesti 24/7 vaativaa hoitoa. Eläinlääkäri oli sanonut että nyt haiman takia pitää katsoa mitä koira syö. Joten päätin silloin kerta heitolla aloittaa barf ruuan syötön pojalle, koska halusin näin olla varma että koira saisi juuri sitä mitä ruuassa kuuluisi olla ja että voisin rasvan määrää seurata (haiman takia). Ruoka tuntui maistuvan ihan uudella tavalla koiralle ja pikku hiljaa aloinkin huomaamaan että koira sai hyvin voimiaan takaisin. Kaksi viikkoa tapahtuneesta oli jälkitarkastus jossa sitten tarkastettiin haiman ja maksanarvot ja tämä nyt kertoisi kuinka pahaa jälkeä oli myrkytys saanut aikaan.Eläinlääkäri itse oli ihmeissään että arvot olivat muuttuneet kahen viikon aikana todella huonoista todella loistaviksi. Hän itse kysyi mitä olin tehnyt ja kerroin että olimme muuttaneet Cokin ruokavalion. Eläinlääkäri itse arvelee tämän auttaneen Cokia paranemisessa ja suositteli että jatkamme samaa linjaa. Ja näin olemme tehneet. Poika voi hyvin. Selkeästi näen että Coki on saanut uutta energiaa ja käyttäytyy ihan kuin pentukoira. Coki on kärsinyt herkästä vatsasta suomeen tulosta lähtien ja nyt ei ole vatsa ollut löysällä pitkään aikaan. Joten meidän kohdalla ruuan muuttaminen oli todella hyvä asia ja itse en näe syytä että vaihtaisin takaisin vahaan ruokaan.

Kommentit