Sain Mandin noin puolisen vuotta sitten kolmivuotiaana enkelinä. Se jos mikä kuvaa parhaiten tätä karvakorvaa. Päälikuori näyttää aussilta, mutta sisus on spanielin pehmoinen.
Mandi on ensimmäinen kosketukseni koiraelämään ja hetkessä elämäni muuttui täysin, parempaan tietysti. Tyttö on energinen ja aina iloinen pakkaus, joka olisi aina menossa ”ihan sama minne, kunhan mennään!”
Alussa herätettiin muutamina öinä lähtemään ulos ja tietysti jumalattomaan kaatosateeseen. Yksi asia johti toiseen ja lopputuloksena koira seisoi katoksessa sateelta suojassa ”nyt sillä katosi viimeinenkin muumi laaksosta!-ilmeellä ja allekirjoittanut läpimärkänä keskellä pihaa kakkapussi kädessä raikuvasti nauraen ”Jaa tätä tää koiraelämä sitten on!”.
Nyt en osaisi edes kuvitella enää elämääni ilman tuota koiraa <3 Tämän astisista tapahtumista saisi aikaan jo kokonaisen romaanin ja lisää tulee päivittäin 🙂
Kommentit