basenjit.jpg

Barffia jo toisessa polvessa

Olen aloittanut barffauksen vuonna 2007, kun ostin pennun, jolla oli korvissa hiiva. Eläinlääkäriltä saamani hoito-ohjeet eivät oikein toimineet. Pentu kieltäytyi syömästä eläinlääkärin ”lääkeruokaa” ja aikani tutkittua vaihtoehtoja, päädyin barffaamaan.

Tuolloin raakaruokaa ei saanut kovin kätevästi, vaan ajoin likimain 500km edestakaisin voidakseni saada pennulleni asianmukaiset eväät. 🙂

Ruokavaliosta karsittiin pois kaikki sokeripitoinen, ja hiiva katosi pysyvästi puolessatoista kuukaudessa. Välillä on syöty nappulaa, ja eikä hiiva ole tullut takaisin.

Sattumaa vai ruokinnan tulos, mutta kyseinen koira ei ole koskaan sairastanut eikä siis syönyt yhtään lääkekuuria mihinkään vaivaan. Ikää sillä on nyt 5,5 vuotta. Oli luonnollista barffata myös sen pentue 4,5 viikkon iästä lähtien luovutusikään saakka. Osa pennunostajista jatkaa barffausta ja ovatkin onnistuneet siinä oikein hyvin.

Laumassani on myös yksi kilpirauhasen vajaatoimintainen, jonka karvapeite alkoi lääkityksestä huolimatta ohenemaan. Siirrettyäni barffille/kotiruualle, karva normalisoitui. Lääkitys pysynyt ennallaan.

Allergisen koiran barffaaminen ei ole ottanut onnistuakseen. Todennäköisesti se sietää vain ankkaa, ja sen saanti on raakana todella vaikeaa (ankka-perunapohjainen kuivaruoka toimii).

Nyt meidän koirien ruokailusta osa on myös viihtymistä, sillä luiden nakertelu on kivaa. Itselläni on barffauksesta on vain hyviä kokemuksia. Tärkeänä olen pitänyt saamaani tukea ruokintaa suunnitellessa.

Liitän kuvan kahdesta pennusta, jotka ovat syöneet ainoastaan barffia.

Kommentit