045-0.jpg

Barffaava Bokseri Lila

Sari

Miksi aloititte barffauksen?

Noin kolme vuotta sitten koiran ollessa vajaa kaksivuotias.

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?

Alussa oli barf-ruokinta hankalaa, mutta nyt Helsingissä saa ostaa raakaruokaa monista eläintarvikeliikkeistä. Ei enää tarvitse tukka putkella rynniä ainoaan liikkeeseen, josta ruokaa saa ostaa kaupan aukiolon viimeisinä sekunteina. Muutenkin ruoan käsittelyyn on jo tottunut ja pakastimessa ei enää muuta säilytettäkään.

Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.

Koira kärsi atooppisesta ihosta ja allergioista. Mikään kuivaruoka ei tuntunut sopivan. Lääkityksellä ja barffauksella koiran vointi parani ja kutina helpotti. Lisäksi koiralla ei ole enää ripulia eikä oksentelua. Koiran ruokahalu parani myös huomattavasti.

Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi?

Syö itsetehtyä kasvissosetta, perunoita ja tattaripuuroa eläinperäisen ravinnon lisäksi. Joskus ostetaan ruokia, joissa on kasvikset valmiina. Saa myös lisäravinteena rasvavalmistetta ihon hyvinvoinnin tukemiseksi.

Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?

Kaikista koirilla sopivista ruoka-aineista koostaan aina sopivan satsin…lintuja, lammasta, hirveä ja poroa. Mies valittaa kun hänelle ei koskaa osteta hirven tai hanhen lihaa… Luita, siipiä, sisäelimiä ja lihaa kaikkea sekaisin. Luita vähän tarkkaillaan, että ei tule yhdelle päivälle liikaa.

Kommentit