ana.jpg

Pitkälle sairastelulle nopea apu

Jessica

Ana alkoi 6kk iässä ripuloimaan. Kokeilimme antaa riisiä, canikuria, keitettyä kanaa ja vaikka mitä parin kuukauden ajan eläinlääkärien ohjeiden mukaisesti. Kävimme kolmella eri eläinklinikalla, sillä kaikki aina vain vuoronperään sanoivat, että eivät tiedä mitä tehdä. Otettiin kokeita; verikoe, ulostenäyte jne. Kaikki oli aina ok. Allergioihin eläinlääkärit eivät uskoneet. Lisäksi koiramme joi runsaasti. Siihenkään ei löydetty syytä, kokeita otettiin uudelleen. Koira kävi puolen tunnin välein lipittämässä vesikupin lähes tyhjäksi. Tämän vuoksi sitä sai myös käyttää usein ulkona, ja silti tuli paljon vahinkoja sisälle.
Olin jo lopen uupunut lattioiden ainaiseen moppaamiseen ja säälin kasvuikäistä koiraani. Olin jo antamassa periksi, kunnes löysin paikallisen barffaus-asiantuntijan nettisivut. Samalla viikolla sain hänelle ajan ja istuimme koko illan pohtimassa uutta ruokintasuunnitelmaa. Aloitimme barffauksen kertaheitolla ilman hiljattaista totuttelua. Ja mitä tapahtui? Veden runsas lipittäminen ja ripuli loppuivat juuri sen yön aikana kuin seinään. En ollut uskoa sitä. Eläinlääkäreihin oli mennyt satoja euroja viimeisten kuukausien aikana. Alle kuukauden sisään koira oli 100% sisäsiisti, sillä liiallista juomista ja vatsavaivoja ei enää ollut.
Eläinlääkärit ovat nykyään kehuneet koiran hyvää kuntoa ja erityisesti hampaiden hyvää kuntoa. Koira on energinen ja elämänhaluinen!

Kommentit