tiitiainen.jpg

terrierien elämää

Barffiin päädyttiin oikeastaan monen moisen mutkan kautta kun nappulanvaihdoilla ei saatu aikaan toivottua tulosta. Koiralta katosi mystisesti karvat, korvankärjet oli ihan möhnäiset ja epämääräistä rapsuttelua esiintyi. Kerta toisensa jälkeen tuli ehdotus ”ootko koittanu Barffia?”

Kuulosti todelliselta tähtitieteeltä ja todella hankalalta ja monimutkaiselta mutta joku ratkaisu oli keksittävä joten….

Aloittelimme ensin varovasti pelkällä eliminaatiolla ja jätettiin pois kaikki ylimääräinen ja niin ongelmat rupesivat pikkuhiljaa häviämään. Mahtavuutta! Onnellisempi ja iloisempi sekä terveemmän oloinen koira joka oli saanut karvojaan takaisin , ei rapsutellut ja korvien kärjetkin oli siistit! Siitä sitten siirryttiin tutkimaan lisää muita liha ja luu vaihtoehtoja kun kana/broileri ja kalkkuna ja lisättiin pikkuhiljaa uusia makuja, hirveä, peuraa, lammasta… Ja lopulta muukin lauma siirtyi sitten virallisesti barffaamaan 🙂

En olisi kyllä ikinä uskonut että Barffaaminen voi kuitenkin olla näinkin helppoa ja varsinkin kun löytyy paljon myös valmiita mixejä jotka on helppo ottaa reissulle mukaan 🙂

Monen mutkan ja kokeilun kautta onkin Musch päätynyt meidänkin pakastimeen monessa muodossa.

Terveet, iloiset ja hyvinvoivat koiruudet ja helpottunut emäntä, mikä sen parasta kun ongelmaton elämä ihanien, iloisten koirien kanssa. Joskus ratkaisu on lähempänä kun uskookaan ja kiitos tukijoukkojen jotka auttoivat ja opastivat alkuun!

Kommentit