Koiristani kaksi, Eetu ja Miska on kastroitu. Eetu laskeutumattoman kiveksen vuoksi jo reilun vuoden ikäisenä ja Miska kolme vuotiaana todetun sydämen sivuäänen ja vajaatoiminnan seurauksena. Huomasin, kuten varmaan moni muukin tuon koiran elämää omalla tavallaan keventävän operaation jälkeen, että pojille ruoka maistuu ja paksuutta kylkiin tulee turhankin reippaasti! Nappuloita syöttäessä yritin antaa kevyt ruokaa ja silti annokset olivat naurettavan pieniä, koirilla ollen silti pohjaton nälkä. Voi sitä kyttäämisen määrää keittiössä ja jääkaapin oven äänen vahtimista. Omalta osaltani barf alkoi myös kiinnostaa sen suolattomuuden vuoksi Miskan sydänvian takia ja siksi, että saisi antaa ihan oikeaa ruokaa kunnon annoksia. Kolmas koirani Otto taasen viettää aktiivista agility koiran elämää ja sen kanssa ei ole lihomisesta pelkoa. Barf on sopinut myös sille oikein hyvin, toki ruokaa kuluu ihan eri tavalla kuin noille kastroiduille pojille ja saa laittaa joskus läskiäkin sekaan! Kerta kaikkiaan en enää voisi ajatella palaavani teolliseen ruokaan. Paksut pullukat ovat nyt sutjakoita ja Miskakin sydänviastaan huolimatta täyttää jo seitsemän vuotta kesällä. Otto on elämänsä kunnossa ja kesän agility kisat odottavat!
Kommentit