jimi.jpg

101 pilkkua :)

Aloitin barffaamisen koirieni kanssa n. puoli vuotta sitten osteopaatin ja tuttavani kehotuksesta. Jimin kaverina asustelee cottoni Nuppu. Koirieni kanssa harrastan agilityä, juoksua, hiihtoa.
Ensin piti tietenkin hankkia pakastin makkariin, jotta ruuat sinne mahtuisivat. Erilaisia nappuloita olen koirilleni syöttänyt ja Jimille (4v) en ole oikein koskaan löytänyt semmoista merkkiä joka tyydyttäisi molempia osapuolia. Heti parin viikon päästä barffaamisen aloituksesta huomasi selvän eron karvan lähdössä, ennen sitä lähti välillä aika runsaastikin ja nyt voisi sanoa ettei lähde melkein ollenkaan ;). Vaikka dalmisestahan lähtee koko ajan karvaa, niin nyt niihin ei enään kiinnitä huomiota. Ruoka imeytyy paljon paremmin ja jätökset ovat pienentyneet huomattavasti. Koirat syövät tällä hetkellä pääasiassa broileria ja kalkkunaa, mutta pikkuhiljaa totuttelen sika-nautaan josta jimille tuli aluksi vähän oireita, kutinaa. Nyt näyttää että sitäkin sietävät nykyään hyvin. Vaikka lihojen leikkaamisesta on vähän enemmän vaivaa kuin nappula ruualla oleminen niin tätä ruokavalioita en vaihtaisi pois. On suuri ilo katsella hyvinvoisia ja energisiä koiria.
Nupulle on tapana kertyä vuosittain hammaskiveä joka on pitänyt poistaa, luiden ansiosta näyttäisi ettei tänä vuonna tarvitse kyseisessä operaatiossa käydä:). Varsinkin Nupun(6v) kohdalla barffaus on antanut enemmän energiaa päivittäisiin touhuihin ja nirsoilu on loppunut täysin.

Kommentit