kiro-1.jpg

Dobermanni on yskollinen, urhea ja suojeleva mutta sopivassa suhteessa myös aika jääräpäinen

Kiro on vasta 11viikkoinen, mutta herättäny äidinvaistoni jo ihan perusteellisesti. Poika oppii nopeasti käskyt ja osaa jo vaikka mitä temppuja. Nopea oppiminen ei kuitenkaan aina ole niin auvoista, sillä myös jekut ja oman tahdon näyttäminen on huomattu jo hyvissä ajoin.
”Olen jo repinyt äidin passin ettei se lähtisi lomalle ilman minua. Myös hiusharjan olen repinyt, sillä mielestäni on paljon kätevämpää iskeä pikku naskaleillani takkuiseen pitkään karvaan, sitä on helpompi vetää! Olen jo jotenkuten löytänyt äidin hermostumisen kynnyksen, ja juuri ennenkuin käämit selvästi palaa, otan käyttööni meille pennuille hyvin tyypillisen ns. Koiranpentu ilmeen jonka jälkeen äidin korvista tuleva höyry häviää ja kasvoille leviää hymy jota rakastan yli kaiken. Olen kuullut olevani dobermanni jolta oletetaan jääräpäisyyttä ja uhmaa, parhaani olen myös yrittänyt sen piirteen kehittämisessä. Toiset jättiläiset ovat kauhistelleet minua ja olleet perin ennakkoluuloisia rotuni vuoksi, siitä tiedän että olen suuri ja mahtava ja uskallan haastaa myös tosi isoja koirakavereita leikkiin mukaan. Jättiläisille olen kuitenkin kiltti, vaikka he pilkkaavatkin minua suurten tassujeni vuoksi. Minä syön paljon napuja ja jauhelihaa päivässä, koska äiti on sanonut että sitten minusta tulee iso poika!” Parhain terveisin Kiro ♥

Kommentit