Lapsuudenkodissani vanhemmillani on vielä iäkäs seropirouva joka on minulle kyllä kovin tärkeä, mutta Hessun valitsin kisaan siksi, koska se on ensimmäinen oma koirani. Rotua harkitsin pitkään, sillä kaipasin koiraa, jonka kanssa pystyn sekä harrastamaan että löhöämään. Kennelin valinta oli myös tärkeä asia, sillä halusin varmistua kasvattajan oikeellisista toimintaperiaatteista ja kasvatuksesta. Ennen kleinspitzin hankkimista en tiennyt rodusta juurikaan, ja ennakkoluuloni olivat kieltämättä vahvat, Ennen taustatutkimuksen tekoa ja rodun edustajia odotin lähinnä räksyttävää pientä karvapalloa. Onneksi nuo luulot ovat pian karisseet.
Ensimmäisen kerran kun menimme mieheni (joka ei ollut vielä koiran hankinnasta aivan varma) kanssa katsomaan 5 viikkoista pentua, tapasimme pienen, nyrkkiin mahtuvan möhkäleen, Möhkäle äänteli vatimattomalla vinkunalla, ja eteni lyllertäen. Sydämeni suorastaan suli sille pienelle värivirheelle joka koiran rinnassa oli, saamaan sen näyttämään aivan pieneltä pukuherralta, Hessulla on siis rinnassa ja tassunpäissä valkeat läiskät. Hessu nimettiin aku ankasta tutun hahmon mukaan, sillä molemmat omaavat harvinaisen paljon samoja luonteenpiirteitä.
Nyt Hessu täyttää 2 vuotta. Kahteen takana olevaan vuoreen on mahtunut paljon ilon hetkiä, turhautumista, onnistumisen tunnetta ja ennen kaikkea elämänlaadun paranemista. Hessu ja reilu puoli vuotta kotiimme saapunut siskonsa vievät minut lenkille kolme kertaa päivässä, herättää minut aamulla kun minun täytyy nousta, tulee lämmittämään kun makaan sohvalla, ilahduttaa pienillä hassuilla tavoillaan, viihdyttää, kouluttaa minua samalla kun minä koulutan niitä ja ennenkaikkea rakastaa minua ehdottomasti. En voisi edes kuvitella elämääni ilman koiraani.
Kommentit