fanny.jpg

Howi-Tazzun Päivänsäde "Fanny"

Howi-Tazzun Päivänsäde ”Fanny” muutti meille 30.5.13 eli aivan tuoretapaus vielä =)Meillä toinen lapukka on kasvanut jo aikaisemmin raakasapuskalla ja oli selvää että myös Fanny kasvatetaan sillä.Fannyn ensireaktio raakasapuskaa oli ehkä hieman epäileväinen,mutta kun oli esimmäisen pienen murenan jauhelihaa maistanut,niin sen jälkeen ei ole tarvinnut kehoittaa syömään.Koira suorastaan heittää volttia ilmassa kun ruokaa laitetaan kuppiin…meillä siis pelkästään hyvää sanottavaa tästä ruokinnasta.
Usein on kuullut sanottavan että barffaus on niin vaikeaa ja hankalaa että ei viitsi eikä ehdi…no oma mielipiteeni on se että ihan mikä tahansa voi olla hankalaa jos siitä tehdään sellaista 😉 itse kuitenkin mielelläni näen sen pienen vaivan ruuan sulattamisesta,kasvissoseen tekemisestä sekä siitä että ruoka on riitävän monipuolista.Koska lopputuloksena on hyvinvoiva,terve ja iloinen koira.Ja jos rahaa ajatellaan niin loppujenlopuksi barffaus on edulisempi vaihtoehto kuin ”laadukas”kuivamuona.En voi muuta kun suositella kokeilemaan =)

Kommentit