lalli-0.jpg

Labbiksemme Lalli on kuin perheenjäsen

Koiramme Lalli on rodultaan labradorinnoutaja, jonka valitsimme siksi, että halusimme löytää perheeseemme koiran, joka olisi luonteeltaan pääasiassa kiltti ja ystävällinen. Asiaa tutkittuamme ja muilta koiranomistajilta kyseltyämme tulimme siihen tulokseen, että labradorinnoutaja voisi olla meille sopivin vaihtoehto. Kävi vielä niin hyvä onni, että saimme varattua tuttavamme labradorinnoutajan pennuista yhden. Mainion koiran saimmekin ja Lallista onkin tullut meille oikea perheenjäsen, joka kulkee mukana lähes joka paikkaan kuten mökille, metsäretkelle, lenkille tai uimaan. Juhlapäivinä Lalli istuu usein myös ruokapöydässä “seurustelemassa” muiden kanssa. Nyt 2,5 -vuotiaan Lallin kanssa on ehditty kokemaan jo monia hauskoja hetkiä.

Ulkona Lalli innostuu toisinaan pelottelemaan sorsia, muttei kuitenkaan uskalla ottaa niitä kiinni. Vähän pitää kuitenkin murahdella, kytätä ja juosta perään. Välillä se villiintyy juoksentelemaan pidemmällekin vapaaksi päästessään, mutta kun muutaman kerran huutelee Lallin nimeä, niin se palaa kyllä lopulta kiltisti takaisin. Lallin kanssa on mukava ja helppo tehdä kaikkea, koska se jaksaa viettää ulkona vaikka koko päivän eikä hermostu vaikka joutuisi olemaan autossakin pidempiä matkoja.

Lalli on toisinaan myös aika mukavuudenhaluinen ja kotona sen lempipaikka onkin sohva, josta se kyllä saa aina lähdöt jos joku sen siinä huomaa. Karvatupoista päätellen se kuitenkin menee sohvalle päivisin yksin ollessaan, joten älykäskin se on kun osaa ennakoida, että nyt on hänen tilaisuutensa koittanut. Älykkyydessään Lalli on toisinaan keksinyt myös jekkuja. Kerran se ylettyi mutustamaan joulukinkkua pöydältä ja saikin napattua aika ison palasen. Sen jälkeen kinkku on säilytetty visusti Lallin ulottumattomissa, koska vaikka juttu muuten lähinnä huvitti, niin eipä sen vatsa oikein tykännyt liian suolaisesta lihapalasta ja koira kärsi jouluna pari päivää tuskissaan. Toisaalta, saipa Lalli siitä ainakin opetuksen.

Omien kokemusteni perusteella suosittelen labradorinnoutajaa kaikille niille, jotka haluavat lapsirakkaan ja ystävällisen perhekoiran, jonka kanssa voi tehdä ihan tavallisia juttuja. Labbiksiakin on toki erilaisia, mutta kokemukseni mukaan ne ovat kuitenkin pääasiassa seurallisia ja ystävällisiä. Itse en ainakaan osaisi kuvitella meille mitään toista rotua saati sitten toista koiraa kuin Lallin.

Kommentit