Labrodorinnoutaja Helmi oli 8 viikon ikäinen sen saapuessa luokseni vuoden 2011 syyskuussa. Helmi oli ensimmäinen noutajani (vaikka ei suinkaan ensimmäinen koirani) ja olin omasta mielestäni perehtynyt jo etukäteen hyvin suuren koiran kasvatukseen, ruokintaan ja hoitoon. Kotona odotti valmiina hoitotarvikkeita ja 15kg säkki kuivaruokaa, samaa mitä kasvattaja oli antanut Helmille emon maidon ohella.
Kaksi ensimmäistä viikkoa meni hyvin, Helmi sopeutui loistavasti uuteen kotiinsa, oli leikkisä ja iloinen. Mutta sitten alkoi ripuli. Helmi oli vain 10-viikkoinen, kun sen elimistö antoi ensimmäisen hätähuutonsa, johon minä en omistajana osannut reagoida oikein. Helmi meni nopeasti huonoon kuntoon ripulin vuoksi, joten menimme pian eläinlääkäriin. Verikokeet olivat muutoin kunnossa, mutta tulehdusarvot olivat koholla. Saimme kotiin antibioottikuurin. Antibiootti tehosikin nopeasti, mutta Helmi ei silti ollut terve. Pieni pentu yritti noutajille rodunomaisesti olla iloinen ja vilkas, mutta selvästi sen maha vaivasi koko ajan. Koira röyhtäili ja hakeutui sellaisiin asentoihin, missä sen maha ei joutunut koetukselle. Labradorinnoutajille tyypillisesti ruoka kuitenkin maistui hyvin, mutta usein Helmi myös oksenteli. Antibioottikuurin loppumisen jälkeen ripuli alkoi uudelleen heti muutaman päivän kuluttua. Tästä alkoi sairastamiskierre, joka jatkui helmikuuhun asti. Lukuisia eläinlääkärikäyntejä, monia erilaisia verikokeita, nesteytystä, antibioottikuureja toisen perään, ulostenäytteet, allergiakokeet… Hyvin usein jouduimme käymään eläinlääkäripäivystyksessä ja meitä hoiti lähes joka kerta eri eläinlääkäri, jolla jokaisella oli oma mielipiteensä miten Helmiä tulisi hoitaa. Kuitenkin punainen lanka eläinlääkärien ohjeissa oli antibiootit, kuivaruuan vaihto ja jopa kortisoniakin kokeiltiin. Helmi kokeili muutaman kuukauden sisään neljää erilaista kuivaruokaa eikä mikään niistä sopinut. Helmi kasvoi huonosti sisaruksiinsa verrattuna, se oli laiha ja voipunut. Oli kamalaa katsoa vierestä, kun pentu ei ollut kunnossa. Taloudellista puolta asiassa en edes miettinyt, mutta rahaa meni paljon.
Koska mikään ei näyttänyt parantavan Helmiä, eläinlääkärit alkoivat ehdotella koepalan ottamista suolistosta. Se olisi vaatinut avoleikkauksen ja pitkän toipumisen, mihin huonokuntoisella pennulla ei olisi riittänyt voimia. Onneksi en suostunut lääkäreiden ehdotukseen vaan halusin odottaa allergiakokeiden tuloksia. Ne pelastivat meidät. Helmi oli allerginen lukuisille eri ruoka-aineille, mutta tärkeimpänä oli varastopunkkiallergia, minkä vuoksi Helmi ei voinut enää syödä kuivaruokaa. Olin hukassa, koska en ymmärtänyt mitä muuta koira voisi syödä kuin kuivaruokaa! Eläinlääkäriltä ei paljon ohjeita herunut. En tiedä mistä sain ajatuksen, mutta olin epätoivoinen ja aloin selailla netistä eläinhomeopaatteja, josko sieltä saisimme avun. Soitin eräälle homeopaatille, joka kuunteli tarinamme tarkkaan ja kertoi barffauksesta, miten se oli pelastanut monta hänen asiakastaan. Kiinnostuin aiheesta ja homeopaatti laati meille tarkan ja yksilöllisen ruokavaliosuunnitelman. Hyvin pian tuon ruokavaliomuutoksen jälkeen Helmin kunto alkoi parantua, painonousi, ripulista ei ollut enää tietoakaan ja mahan tilanne rauhoittui. Nyt Helmi on ollut talvesta lähtien terve, virkeä ja onnellinen labradorinnoutaja, joka nauttii elämästään joka päivä. Olemme barffauksen lisäksi käyttäneet homeopaattisia aineita, jotta Helmin suolisto on tervehtynyt, mutta ilman ruokavaliomuutosta nekään eivät olisi parantaneet koiraani.
Barffaus on luonnollinen osa elämäämme ja tällä hetkellä perheemme kaksi muutakin koiraa barffaa ja voivat hyvin. Helmi olisi luultavasti koirien taivaassa ilman raakaruokintaa. Toivottavasti moni muukin koiranomistaja löytäisi barffauksen ja antaisi koiralleen mahdollisuuden hyvään elämään.
Kommentit