huli.jpg

Vatsa toimii vihdoinkin

Sileäkarvainen collietyttö Huli on kasvanut nappulalla. Kaiken aikaa oli ruokinnan kanssa ongelmia, määrät olivat minimaalisia, mutta koira lihoi ja kakkasi valtavasti, lisäksi aamuisin oli nk. tyhjän vatsan oksentelua. Lisäksi vatsa oli kuralla usein. Pidin koiraa hyvin herkkävatsaisena. Kokeilimme useita nappulamerkkejä, sama juttu kaikkien kanssa.

Luulin barffin olevan monimutkaista, kallista ja työlästä. Lopulta päätin useiden suositusten myötä siirtyä siihen kunhan sain hommattua isomman pakastimen. Pelkäsin alun olevan raskas ripuleineen, varsinkin kun ohje oli aloittaa kertarysäyksellä. Mutta ei: Mitään ripulia ei tullut vaan vatsa on toiminut moitteettomasti ensiateriasta alkaen! Kaikki tarjoamani on sopinut, vaikka ruokaa vaihdellaan äkisti kalasta lampaaseen tai poroon, rustotkaan eivät vedä vatsaa kuralle, miten nappuloita syödessä kävi. Uloste on nyt lähes hajutonta kiinteää pientä papanaa, vihdoinkin ruoka sulaa kunnolla. Myös liikakilot karisivat! Eikä koira ole kertaakaan oksentanut ruokavalion muuttumisen jälkeen (elokuusta). Tälle koiralle raakaravinto TODELLA sopii <3

Kommentit