pyry-1.jpg

Erittäin onnistunut miksaus jämptiä, pystykorvaa ja suomenlapikoiraa.

Pyry tuli perheeseemme tammikuussa 2012. Pyrystä huomasi jo heti ensimmäisinä päivinä kuinka fiksu poika on. Oma nimi opittiin jo meille muuttopäivänä ja seuraavina päivinä osattiin jo istua ja mennä maahan. Aika pian Pyrystä tuli esiin piirteitä jonka vuoksi rakatuimme koiraan entistä enemmän. Pyry on nimittäin todella herkkä aistimaan ihmisten tunteita. Jos on paha mieli niin poika on heti lohduttamassa. Ensimmäisen kerran nämä piirteet tulivat esille, kun Pyry pentuna näki itkevän lapsen ulkona ja kävi nuolaisemassa lasta. Tunteiden lisäksi Pyry reagoi ihmisten fyysisesti huonoon oloon. Minulla on eräs sairaus joka on aiheuttanut kohtauksia. Näiden kohtauksien aikana Pyry on ulvonut vieressä siihen asti, että voin paremmin. Myönnän, että aluksi meitä epäilytti ottaa koiraa, jossa on itsepäisiä rotuja. Nyt voimme sanoa, että emme päivääkään ole sitä katunut. Pyry on parasta mitä meidän perheelle on sattunut.

Kommentit