arska-1.jpg

Kiehtova

Vanhaenglanninbulldoggi, Olde English Bulldogge eli olde. Ei sekarotuinen, mutta ei myöskään kovin tunnettu rotu. Tuo upea koira, joka on ulkonäöllisesti joidenkin mielestä ruma, toisten mielestä lutunen. Kadulla meitä vastaantulevat ihmiset joko hymyilevät, tai vaihtavat puolta.

Arska on meidän perheen kolmas olde. Se haettiin noin vuosi sitten Sveitsiläisestä kennelistä. Se oli pullea ja terhakka pentu. Oli vaikeuksia saada se lentoyhtiön mitat täyttävään kuljetuskoppaan, mutta hienosti selvisimme matkasta.

Arska on rodunomainen olde. Se on avoin, valpas, iloinen ja on jo oppinut vahtimaankin. Se on vielä nuori, reilun vuoden ikäinen. Sen tempperamentti ja luonne on kasvanut samaa tahtia sen fysiikan kanssa. Se ilmoittaa pihasta ohikulkijoille, että ilman lupaa ei tontille tulla. Ja kuitenkin ystävien vieraillessa sille kelpaa kaikki huomio ja rapsutukset, mitä se vain ikinä voi saada.

Arska on myös nopea oppimaan. Harjoittelimme vastikään tempun ”kieri”. Koira siis menee maahan ja kierähtää ympäri selän kautta. Arska oppi sen kahdella treenillä ja kun pidin seuraavia treenihetkiä, niin en ehtinyt edes sanoa mitään, kun se oli tohkeissaan jo istunut, mennyt maahan ja kierinyt ja odotti jo innoissaan palkkaa.

Mitä muuta voisin sanoa… Oldet, rakastan.

Kommentit