ukko.jpg

Ukon ruokailussa vain mielikuvitus on rajana

Viime kesänä meille kotiutui neljäs parsonimme nimeltään Ukko.

Ukko sisaruksineen pääsi raakaruoan makuun jo kasvattajan huomassa. Tämä pentue oli kasvattajan apujoukkoina jo pienestä pitäen, nimittäin näiltä taaperoilta ei jäänyt mikään huomaamatta, siis mikään, mikä liittyi edes jollain tavoin ruokaan.

Eräänä päivänä nämä hurjat viisiviikkoiset pallerot yrittivät karkoittaa talon aikuiset koirat pois kasvattajan pakastimen lähettyviltä, jolloin kasvattajalle selvisi, että pakastimeen oli tullut vika ja lihat + muut koirien eväät sen sisällä olivat alkaneet jo hieman sulaa. Pikkuisilla oli tarkat nenät ja hyvä maku jo heti elämänsä alkutaipaleella!

Koska 3 vanhempaa parsoniamme barffaavat, liittyi Ukko myös luonnollisen ruokinnan pariin. Ukon kanssa kaikki sujui kuin tanssi. Uusia temppuja ja tapoja opittiin jopa kurkkusiivujen ja porkkananpalojen voimalla. Meidän Ukko kun ei turhan nirso ole 🙂

Ukko on ollut koko tähän astisen elämänsä terve kuin pukki ja kasvanut ja kehittynyt hienosti ja tasapainoisesti. Koiriemme ruokavalioon kuuluvat erilaiset luut, lihat, kalat, sisäelimet, kasvikset, marjat ja öljyt. Lisäravinteita emme ole tarvinneet, vaikka koko poppoo harrastaa aktiivisesti vauhdikkaita koiraurheilulajeja. Ehdotonta herkkua ovat kuitenkin luut. Hirvenluun tai vastaavan saatuaan kaikki muu unohtuu, silloin vain nautiskellaan. Teolliset puristeluut vastaavasti piilotetaan harkitusti ympäri huushollia kuivempaa kautta silmällä pitäen 😉

Ukko on testaillut lähestulkoon kaikkia ruokalajeja mitä barffivalikoimista löytyy ja mitään ei ole tähän mennessä kuppiin jäänyt. Tosin meidän Ukko on siinä mielessä herrasmies, että myös teollinen ruoka kelpaa, jopa ruokaa esittävät kuvat olisivat pikkupentuna maistuneet 😉

Ukko rakastaa myös muille eläimille tarkoitettuja ruokia. Talvella Ukon tavoitti usein lintulaudan alta auringonkukan siemeniä syömästä. Muutaman kerran nuo siemenet toimivatkin Ukon treeninameina, kun kuivaliha oli päässyt loppumaan. Hienosti Ukko piti kontaktia lenkillä ja otti ylpeänä vastaan palkaksi saamansa linnunjyvät 🙂

Onni on ahne koira ja luonnolliset eväät!

Kommentit