Peppi, koira nirsoistakin nirsoin, oppi aivan yllättäen barffaamaan. Peppi on aina ollut sitä mieltä, että hänen tuttua ja turvallista nappularuokaansa EI tule pilata millään höysteillä. Peppin kommentti jauhelihasta: ”No jos tätä on sit pakko syödä, niin ehkä mä pystyn nielasemaan” Raaka broileri: ”Hyi oksetus, en taatusti syö!!”
Barf ei siis yllättäen ollut vaihtoehto koskaan Peppille. Tarve sille oli, koska Peppillä oli kroonista hiivaa ja atopiaa, jatkuvia tulehduksia ja korvien välissäkin hermostuneisuutta.
Kerran sitten, parisen vuotta sitten, menin ystävän mukana Barffiin erikoistuneeseen liikkeeseen ja asiantuntevan myyjän avulla valitsin 1 pötkön kokeiluun, ajatuksella että vanhempi koirani sen sitten syö jossei Peppi.
Ilmeisesti Murremix oli hyvää, koska se ei pilannutkaan Peppin ruokaa ;D Pikkuhiljaa lisäsin Murremixien määrää ja vähensin nappulaa ja koirahan söi! Lopulta huomasin ruokahalunkin kasvaneen kun barffille siirryimme.
Peppi söi barffia erittäin tyytyväisenä, ainoastaan kala piti sekoittaa johonkin muuhun lihaan, jotta se upposi. Lääkeiden antaminenkin tuli helpoksi, tabletit pystyi pilkkomaan ruuan sekaan, eikä Peppi huomannut mitään. Nappulan kanssa se ei onnistunut. Kalkin saanin kanssa koin haasteita, sillä luu kovetti vatsaa kovasti.
Olen erittäin tyytyväinen, että siirryimme barffaukseen, vaikka se ei lopulta tuonutkaan apua toivottuihin iho-ongelmiin. Uskon, että jatkan barffaamista myös seuraavien koirien kanssa tulevaisuudessa. Uskon myös, että nyt jo taivaassa oleva Peppi ruokailee edelleen barffin hengessä 😀
Kommentit