pokka-1.jpg

Hölmistyneen ilmeen taakse kätkeytyy uskollinen ystävä.

Pokka saapui laumaamme täyttämään suuria saappaita, sillä siitä olisi pitänyt tulla isona poliisikoira.
Minulle tullessaan, se oli hidas, hömelön kuvan itsestään antava pieni karvapallo. Sinä samana päivänä, kun Pokka mulle saapui ja istua tönötti huoneen lattialla katsellen kahden muun koiran painia, päätin, että jos tuosta ei ole poliisikoiraksi, ostaisin sen itselleni.

Pokka oli helppo arjessa. Se oppi pyytämään ulos, yksin jäädessään tyytyi kohtaloonsa ilman suurempia huutoja ja teki töitä ohjaajalle. Kantoi mammalle kaikki tippuneet esineet, lompakosta lusikoihin ja mietin, että avustajakoirahan tuosta olisi pitänyt tulla..

Koira tuntui päivä päivältä enemmän omalta ja tuntui pahalta, että jonain päivänä se ei tekisikään enää niitä etsintöjä, jälkeä tai tottista minun vaan uuden ohjaajan kanssa. Aikaisemmankin projektikoiran jatkokoulutukseen lähtö tuntui niin pahalta..

Pokan kasvaessa yhdessä tekemisestä tuli entistä mukavempaa ja Pokan pystyi ottamaan mukaan ihan mihin vain. Se suhtautui uusiin paikkoihin varman rauhallisesti, Pokkamaisesti. Sitten tuli ensimmäisten purujen aika, eivätkä ne menneet ihan niinkuin olisi pitänyt. Jonkin ajan kuluttua tuli päätös, että Pokan koulutusta poliisikoiraksi ei olisi järkeä jatkaa ja kysyttiin haluanko ostaa koiran itselleni. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Pokka suorittaa siis elinkautistaan minun hoivissa. Omissa unelmissaa se voi olla poliisikoira, mutta todellisuudessa se on, maailman paras ystävä, mieletön terapiakoiran alku, hieno harrastuskaveri ja ennen kaikkea, elämäni koira.

Pokka on opettanut mulle mitä tarkoittaa helppo arki koiran kanssa. Se on saanu mut tuntemaan ylpeyttä, laittanu uskomaan itseeni sekä näyttänyt, että syvimmästäkin kuopasta noustaan aina, vaikka mikä olis!

Pokka on lyhyen elämänsä ainaka vaikuttanut monen ihmisen elämään positiivisesti. Siitä tulee vielä jotain hienoa ja merkityksellistä! 🙂

Vaikka sakemanni ei ollut oma valintani, en olisi voinut saada parempaa. Sakemanneista löytyy niin koiria työkäyttöön kuin monenlaisiin harrastuksiinkin. Sen monipuolisuus ja koulutettavuus ovat mieleeni. Oikean yksilön omiin tarpeisiinsa löytässään ja oikeanlaisella koulutuksella, siitä saa uskollisen ystävän, harrastustoverin ja hienon perheenjäsenen.

Kommentit