Jukra oli pentueensa pienin uros ja luovutusiän jälkeen pienempi jopa pienempi kuin siskonsa. Pikku rääpäle, jota luultiin aina ja kaikkialla jo kokonsakin puolesta nartuksi.
Nirson pikkumiehen kanssa oli ongelmia löytää sopivaa ruokaa, joka sekä maistuisi että tukisi jätkän kasvua isoksi pojaksi. Nappula oli ällöä, ihan sama missä muodossa sitä tarjottiin. Kun se pistettiin lihan joukkoon söi jätkä näppärästi kipon puhtaaksi – nappuloiden ympäriltä.
Ensimmäisessä näyttelyssä saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä jopa tuomari ihmetteli oliko pennussa jotain vikaa, sen ollessa niin paljon pienempi edellä esiintynyttä veljeään. Jukran puolustukseksi mainittakoon, että veljesten kokoero on vielä tänäkin päivänä koirien lähestyessä 3 vuoden ikää todennäköisesti melko mainittava 🙂
Näin siis päästiin lopputulokseen, että raakaruoka maistui parhaiten ja koska barffista oli kokemusta entuudestaan siirryttiin meillä syömään pääasiassa barffia. Nappulaa yritin paniikissa tunkea aina johonkin väliin, peläten ettei pentu saanut kaikkea tarvitemaansa ravintoa, mutta ne namiskat jäi edelleen sinne kepon pohjalle.
Pelko puutteellisesta kehityksestä osoittautui kuitenkin turhaksi. Ruoka alkoi maistumaan tosissaan ja sitä mukaan ruipelosta pennustakin alkoi kehittyä hitaan varmasti ihan hyvän kokoinen ja komea sakemanni. Pakastinta täyteltiin ahkerasti barffivalmisteilla ja reilun vuoden iässä sain terveyskuvista ’naurettavan pienelle rääpäleelleni’ terveet paperit! Nollan kyynärät, B lonkat ja täysin puhdas selkä. Kuvaava lääkärikin kehui kanttuvei Jukran lihaskuntoa ja jäntevyyttä.
Seuraavana kesänä entinen narttumainen pikkurääpäle sitten räjäyttikin potin olemalla saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä omassa luokassaan SG2, johdettuaan alussa letkaa ja tippuen sitten toiseksi. Se oli kuitenkin valtava saavutus koiralta, jolta en odottanut varsinaisesti mitään muuta kuin ok arvostelua. Viikkoa myöhemmin Jukra kävi vielä hakemassa Turun Elonäyttelystä ERI SA VSP SERT tuloksen. Ja niin kun minulle oltiin manattu ettei pojasta tule edes koiran näköistä.
Nappuloita ei siis pahemmin tarvittu kasvattamaan rääpäleestä komeaa ja eritoten tervettä nuorta miestä, jota ei muuten kukaan enää ole nartuksi luullut melkein kahteen vuoteen 😉
Vaikka poika nykyisin söisikin kaiken mitä lattialle sattuu tippumaan (raa’asta sipulista lähtien) ollaan meillä pysytty uskollisena raakaruokinnalle ja se tuntuu toimivan kaikin puolin. Minulla on terve, iloinen ja aktiivinen koira, jonka kanssa ei ole ikinä ollut ongelmia allergioiden tai minkään muunkaan kanssa. Lääkärissä käydään lähinnä rokotuksilla ja silloin, kun riehakas miekkonen onnistuu riehumaan väärässä paikassa väärään aikaan.
Kommentit