Sain koirani sattuman kautta, olin menossa hakemaan autoa Pohjois-Karjalasta ja ystävälläni oli koiranpentu jonka hän oli hankkinut teini-ikäiselle tyttärelleen. Katselin sitä touhua aikani kuinka molemmat juoksivat omien asioidensa perässä päivät pitkät ja koira oli yksin kotona ilman että kukaan käytti häntä välillä edes kunnon lenkillä. Aikani katseltuani tätä touhuilua, otin härkää sarvista ja sanoin että jatakin ratkaisuja on nyt tehtävä. Sain siis sekä auton että koiran, ja matkasimme koiran kanssa kotiin aloittelemaan uutta/parempaa elämää. Siitä se monen vuoden rupeama vasta alkoikin. Koira pelkäsi aivan kaikkea ja huomasin melko aluvaiheessa miten tätä koiraa on kaltoinkohdeltu ja lyötykin (ei kaverini taholta vaan paikassa josta hän osti koiran). Päätin anta koiralle aikaa oppia ensin luottamaan minuun ja tottumaan ihmisiin. Kun se oli tehty, aloimme opetella perusasiota esim portaissa kulkemista, imurointia ja polkupyöriin tottumista. Kaiken muun olen vuosien varrella saanut kitkettyä mutta imuria hän pelkää edelleen. Nykyään hän on aivan ihana KOIRA, hän nukkuu minun vieressä ja painautuu kylkeä vasten. Hän syö kissanruokaa ja rakastaa kaikkia makeita herkkuja kuten piparkakkuja ja pullaa. Hän tykkää lenkkeilystä ja varsinkin toisten koirien hajuja ja eläinten jälkiä on ihana haistella. Neljä pitkää vuotta siinä meni mutta nyt hän on aivan ihana, rauhallinen, iloinen, positiivinen, elämästä nauttiva koira joka saa olla koira ja nauttia olemisestaan ilman pelkoa. Omat kommervenkkinsä hänellä on niinkuin varmaan monella koiralla, lenkkikeksi on välttämätön aina ulkoilun jälkeen ja ruokailu on välillä mahdotonta kun neiti pitää paastopäiviä. Nyt olemme totuttelemassa työntekoa, otan neitosen välillä mukaan töihin jossa saa totutella erilaisten ihmisten kohtaamiseen ja saa sitä kautta aisteille aktiviteettia. 🙂
Kommentit