koira2

Koirasi hyvinvointi lähtee ravinnosta

Kuten meillä ihmisillä, myös koirilla hyvinvointi saavutetaan terveellisillä elintavoilla ja oikeanlaisella ravinnolla. Useat koiranomistajat ovat havainneet nimenomaan raakaruoan edistävän lemmikkinsä hyvinvointia monella tapaa allergioista ruoansulatukseen. Itse asiassa moni koirien ongelmista saattaa alunperin olla seurausta kuivamuonissa yleisesti käytetyistä viljoista, säilöntäaineista tai raskaasti prosessoiduista raaka-aineista.

Usein käy myös niin, että koiralla ei ole mitään näkyviä vaivoja, vaan raakaruokintaa halutaan kokeilla muista syistä. Kun koiralle on päivästä ja vuodesta toiseen antanut samoja nappuloita, saattaa tulla mieleen tarjota välillä jotain vähemmän teollista, terveellisempää, vaihtelevampaa ja ennen kaikkea maistuvampaa ruokaa. Moni onkin saanut nirsosta koirastaan varsinaisen ahmatin siirryttyään raakaruokintaan.

Kotisivuiltamme löytyy yli 1000 koiranomistajien tarinaa raakaruokintaan siirtymisestä ja sen vaikutuksesta lemmikkiin. Keräsimme tähän muutaman sitaatin, käy lukemassa koko tarina tai selaa lisää tarinoita mm. koirarodun perusteella täällä.

Apua allergioihin

“Muutoksen huomasi viikossa. Hiiva lähti korvista ja kutina lakkasi. Myös painoa alkoi tulla ennen hoikalle koiralle lisää”, kertoo saksanpaimenkoira Banen omistaja Sirja.

Terveemmät hampaat

“Uuden ruokavalion myötä molempien koirieni hampaat ovat pysyneet puhtaina”, toteaa kahden englanninspringerspanielin, Manun ja Uljaksen, omistaja Satu.

Lisää energisyyttä

“Koiran koko olemus on muuttunut! Koira on eloisa ja syö ruokaa mielellään sekä lisäksi turkki on hyvässä kunnossa”, iloitsee pitkäkarvaisen skotlanninpaimenkoira Elviksen omistaja.

Iho ja turkki voivat hyvin

“Narttumme kärsi hilseilevästä ja rasvaisesta turkista. Raakaruokinnalla turkki ollaan saatu todella hyvään kuntoon,” kertoo Iitun ja Edin omistaja Mari.

Ruoansulatus kuntoon ja paino-ongelmat kuriin

“Muutoksen huomasi melko pian. Mahat toimivat tosi hyvin (vanhemman maha temppuili aiemmin melko usein). Kakan määrä väheni huomattavasti. Kroppa kiinteytyi ja paino aleni”, sanoo Hertta ja Ruutu whippettien tyytyväinen omistaja.

 

MUSHin valikoimasta löytyy useita vaihtoehtoja raakaruokintaan. Uusin tulokas on vitaminoitu raaka täysravinto Duo+, jonka avulla on todella helppo kokeilla raakaruokintaa. Valmiit annospullat ovat käteviä annostella ja käyttää.

Kommentit