002

Aikaa pentuaikojen

Olin -kuulemma- kaunis pentu!

Yks ilta mami otti esille albumin, jossa on mun pentuaikojen valokuvia. Sitten se esitteli niitä minulle. Vähän mä kyl epäilin, että oonko MINÄ tosiaan ollut tuollainen pallero? Miten se on mahdollista,  minähän olen sellainen ISO Koira … ja oon ollut sellainen omasta mielestäni AINA 🙂 

Kyl se nyt vaan kuitenkin väittää, että kuvissa oon minä … vaikkei se näitä kolmea pallerokuvaa olekaan itse ottanut. Harmittaa, kun pentuajoista -siis ennen luovutusikääni- ei ole kuin muutamia kuvia, mutta onneksi on edes ne. Siitä luovutusiästäni lähtien niitä kuvia sitten onkin ja niitä on PALJON! Tähän postaukseen tulee vain ekan puolen vuoden kuvia … 

Minä olen maaliskuun poikia eli syntynyt -kuulemma- sopivaan aikaan siisteyskasvatuksen kannalta. Mä olin 8 vkoa ja pari päivää päälle, kun minusta tuli mamin poika ja muutin ”mun ihmisten luokse”. Eka viikko oli rauhoitettu vierailta, mutta sitten alkoi mun kesä ja tutustuminen avarampaan maailmaan. Silloin me asuttiin vielä omakotitalossa ja mulla oli oma piha, jossa sain opetella isoksi pojaksi. Se oli myös melko aurinkoinen kesä ja opinkin aika nopeasti sisäsiistiksi -ne juoksuttivat mua vuorotellen pihalle pisulle ja sain olla siellä muutenkin päivät pitkät palloilemassa.

Kun mua väsytti, niin kömmin ”pieneen” petiini … Oikeesti se on ollut mulle aika iso, mutta kyl mä siihen mahdun edelleen, vaikka mami mulle ostikin semmosen ison tyynyn tänä kesänä. Mä pääsin muuten mukaan ostamaan tuota vihreää petiä. Mun piti samalla reissulla sovittaa semmosia ikäviä turvavöitä -en sitten tykännyt yhtään siitä touhusta. Mä olin tuolloin vasta ekaa vuorokautta ”mun omassa kodissa ja omien ihmisten luona”. Mä oon rakastanut jo tuolloin palloleikkejä ja rakastan niitä edelleen. Hauskin palloleikkini oli ollut pentuaikana semmonen, kun olin kantanut naskalihampaissani kolmea tennispalloa yhtaikaa. 

Mä oon ollut hurja poika pienenä, kun oon isotellut muille koirille! Aksu on mua vaan muutamia kuukausia vanhempi … Mami sanoo, että se on mun ”koiraserkku”. Mitähän se tarkoittaa?

Tutustuminen mereen ja veteen alkoi jo näin pienenä … rannalta.

Mun eka matkani pohjoiseen oli heinäkuun alussa 2003, kun olin jotain 3,5 kuukautta vanha. Se  reissu oli jäädä tekemättä, kun mä onneton menin leikkimään sellaisten pörisevien otusten kanssa just muutama päivä ennen reissua ja sain piston huuleeni ja tulin hirveen kipeeksi … Kun mami tuli töistä kotiin hirveen myöhään sinä päivänä ja näki, miten kipeä mä olin, niin se oli vihainen kaikille kotona olleille ja eläinlääkäriaseman henkilökunnallekin, jotka olivat sanoneet, ettei siellä ole aikoja sille päivälle. Mua ihan pelotti, kun mami oli hurjana, soitti sinne lääkäriasemalle ja sanoi, että ”me tullaan, koska tää koira kuolee käsiin” …. ja sit me mentiin ja kovaa … ja jo alkoikin tapahtumaan nopeasti: kun mentiin ovesta sisään ja ne tädit näkivät mut, niin samantien toimenpidehuoneeseen ja tippaan. Olin silloin kuulemma ”aika reppanan näköinen”, kun se nestepussi roikkui kaulalla. Sain lääkkeitä ja paranin, mutta … luuletteko mun uskoneen yhdestä kerrasta? Se nesteytys tuli tutuksi ekan elinvuoteni aikana.

Olen kuullut monet kerrat, että olin ”helppo” pentu, joka ei koskaan tehnyt tuhoja. Kun tätä kuvaa katselee, niin herää kysymys, että olikohan se ihan silleen vai onko niin, että ”aika kultaa muistot”? -Ei, kyllä se totta on, etten oo tehnyt tuhoja, en ole yhtä kertaa useammin hyppinyt pöydille, en varastanut voileipiä, enkä tehnyt muitakaan kepposia, joita pentukoirat (ja kuulemma jotkut aikuisetkin) tekevät.  Mä opin siitä yhdestä pöydällä tanssimisesta, kun tein tuttavuutta mamin käsitöiden kanssa ja sanotaanko suoraan, että ne nuppineulat oli teräviä ja pisti.

Kun olin vielä alle neljän kuukauden, niin pääsin tutustumaan agilityyn kentän reunalta. Olin hurjapää ja päätin, etten tarvitse pelastusliivejä merellä (eihän kalamiehet liivejä käytä) ja kokeilin, miltä tuntuu olla rantaleijona. Olinpa käynyt isottelemassa Aksullekin …

Huomatkaapa muuten tuo häntäni harmaa kohta … Se on ollut siellä näköjään pennusta lähtien! 

Mä sitten rakastin tuota ”puhelinta” … yläkuvassa heinäkuun loppua 2003 ja tuo ”söpömpi” kuva on toukokuulta. Mamin poikana oon joutunut kuuntelemaan ”puhelinjuttuja” pennusta pitäen. 

Sitten tuli se elokuu 2003 ja pentunäyttely!!! Se oli sitten se ensimmäinen ja viimeinen näyttely mun kohdallani -onneksi! Mä en tykännyt siitä touhusta yhtään ja senhän nyt jokainen näkee kuvista. Olihan sitä seisomista harjoiteltu, mutta kun mun mielestä kaikki muu oli kiinnostavampaa….

Kun mä täytin 5 kuukautta, niin sen päivän vietin Riisitunturilla Posiolla retkeillen. Siellä oli kivaa, pääsin opettelemaan pitkospuilla kävelyä. Sen viikon aikana pitkospuut tulivat muutenkin tutuksi. Koska olin vielä niin nuori koira (alle 6kk), niin osan matkaa kuljin sylissä. Automatkat olivat jo tuolloin kanssani helppoja, sillä olen aina nukkunut hyvin autossa.

Jos jotakuta huolestutti kuvat merellä hurjasteluistani, niin kyllä mulla yleensä aina oli liivit päällä -oli ne matkassa mukana silloinkin. 

Tällaista oli elämäni vauvaikäisenä pentuna ja tätä postausta oli kiva tehdä!

Aurinkoista viikkoa!

Terkuin Konsta 

 

 

 

 

 

Kommentit