salon_k_1

Salon Koirahalli, Salo – MUSH jälleenmyyjän esittely

 

Salon Koirahalli sijaitsee Varsinais-suomessa Salossa Meriniityn
teollisuusalueella.

Hallilla on tarjolla monipuolista harrastustoimintaa
koiraihmisille, pentutreffeistä agilityyn. Hallilla on järjestetty myös
erilaisia kilpailuja mm. Rally-Tokossa ja Koiratanssissa. Erikoisin
tapahtuma lienee susi- ja karhutestit, jossa koirat pääsivät testaamaan
rohkeuttaan kauko-ohjattavan suden ja karhun seuraan!

Hallissa on kaksi sisäkenttää ja kesäisin käytössä on myös ulkokenttä.
Harrastusten lisäksi hallilta saa koirille myös raakaruokaa, jota onkin
todella kattava ja monipuolinen valikoima hallin pikku kaupassa.

Hallia pyörittää Katja Taskinen. Omia, myös raakaruokaa syöviä koiria
löytyy Katjalta kaksi cavalier kingcharlesinspanielia jo pappaikäiset
Otto ja Eetu. Lisäksi hallilla pyörii mukana työtehtäviin kesällä
lähtevä labradorinnoutaja Pommac ja lainakoira cavalier Sani, joka
kilpailee agilityssä Katjan kanssa. Kevään aikana on odotettavissa pieni
labradori poika vahvistamaan laumaa ja hurmaamaan asiakkaita hallilla 🙂

Salon Koirahalli löytyy Facebookista ja hallin kotisivut osoitteesta
www.koirahalli.fi. Tervetuloa tutustumaan hallin toimintaan ja kaupan
valikoimaan!

Kommentit