mush-riikka-lahti11_0

Tie Barf-asiantuntijaksi

Mikä johti koirien ruokinnasta kiinnostumiseen?

Minulta on kysytty monta kertaa koulutustani raakaruokinnan asiantuntijaksi. Yksinkertaisimmillaan vastaus on, että olen itseoppinut. Joillekin tämä vastaus riittää, toiset kysyvät lisää: Millä perustein minua kutsutaan raakaruokinnan asiantuntijaksi kun en omaa titteliini sopivaa akateemista koulutusta. Lyhyt vastaus on, että titteliäni vastaavaa akateemista koulutusta ei ole. Pitkän vastauksen löydät tästä alta. Tie raakaruokinnan saloihin ei ole ollut suora, eikä lyhyt. Tarinani (ja vastaus kysymykseen) on siis aika pitkä..

Olen elänyt koirien parissa syntymästäni saakka. Perheessämme oli koira jo syntyessäni. Ensimmäisen oman koirani sain 10-vuotiaana. Tämä koira jäi äitini luokse kun muutin kotoa. Ei omasta tahdostani, vaan siitä syystä ettei äitini enää raaskinut luopua koirasta! Valitettavasti vuotta myöhemmin koira sairastui pahasti ja jouduttiin lopuksi lopettamaan. Se oli yksi elämäni raskaimpia hetkiä kun silittelin koiraa sen vaipuessa ikiuneen.

Kotoa muutettuani en voinut olla ilman koiraa, joten pari kuukautta muuton jälkeen, kotona oli jälleen karvakorva. Tuo oli pisin (ja ainoa) aika jonka olen elänyt ilman koiraa.

Ensimmäinen pidempi koiriin liittyvä koulutus jonka kävin, oli ammattiin tähtäävä Koirankouluttaja koulutus joka kesti reilun vuoden. Olin tuolloin parikymppinen, eli tästä on vierähtänyt enemmän aikaa kun mitä haluaisin myöntää. Tämän koulutuksen aikana tutustuin ensimmäistä kertaa eläinlääkäri/tutkija Anna Hielm-Björkmaniin, joka piti päivän mittaisen luennon koiran kivusta.

Hän aloitti luennon toteamalla, että valitettavasti jokainen meistä tulee luennon jälkeen olemaan kovin allapäin, kun katselemme koiria ympärillämme, sillä niin moni koira kokee päivittäistä kipua. Muistan epäilleeni tätä vahvasti, sillä katsoin tietäväni koirien elekielestä niin paljon, että varmasti havaitsisin koiran kivun. Mutta toisin kävi. Opin huimasti uutta ja toden totta, olin erittäin allapäin pitkän aikaa luennon jälkeen, sillä näin jatkuvasti niin monia kipua kokevia koiria ympärilläni – ja mikä pahinta, yksi asui kotonani!

Eläinlääkäri/tutkija Anna kertoi luennollaan akupunktiosta, homeopatiasta, sekä ”tavanomaisista” kivunlievityshoidoista, mainiten samalla, että ruokavaliolla on suuri merkitys sekä kipujen syntyyn, että niiden hoidossa.  Olin pitänyt luontaishoitoja, kuten akupunktiota tai homeopatiaa, arveluttavana hoitomuotona, enkä ollut täysin vakuuttunut niistä vielä luennon jälkeenkään, mutta kiinnostus aiheeseen heräsi.

Kuten mainitsin, yksi koirista jonka näin ilmentävän kipua, oli yksi omista koiristani. Halusin kovasti auttaa koiraani ja muistin eläinlääkäri/tutkija Annan maininneen ruokavalion vaikutuksesta kipuun joten, aloin etsimään tietoa aiheesta. Silloin en vielä aktiivisesti etsinyt raakaruokaa käsittelevää kirjallisuutta, mutta silti kirjoja tai tutkimuksia ruokinnan vaikutuksista koiraan oli lähes mahdoton löytää suomeksi. Onneksi olen kaksikielisestä perheestä (suomi-ruotsi) ja puhun myös englantia, joten kirjasto tarjosi oivan lähteen ruotsin- ja englanninkieliselle kirjallisuudelle! Luin lukuisia kirjoja ja päädyin niiden ohjaamana ruokkimaan kipeää koiraani osittain raakaruoalla.

Vuodet vierivät, kotona asuva koiramäärä kasvoi yhdestä useampaan ja niin myös tietotaito koirista syveni. Eteeni sattui kuitenkin koira jonka kanssa ei juttu luistanut millään ja niin päädyimme ongelmakoirakouluttaja Kirsi Aallon vastaanotolle. Tämä oli käänteentekevä asia harrastuksessani, sillä tämä nainen sai minut pohtimaan, tutkimaan ja tarkkailemaan koiraa lajina.. Ja siitä se sitten lähti.

Toimin hänen avustajanaan useamman vuoden, oppien aivan huimia määriä koirien käyttäytymisestä ja mitä enemmän opin, sen enemmän halusin tietää. Koska sain valtavan hyvän pohjatiedon, halusin syventää tietojani lukuisissa eri aihepiirin osalta.  Olin ollut skeptinen ns. luontaishoitoja kohtaan, mutta muistin eläinlääkäri/tutkija Annan luennolla läpikäydyt asiat ja olin nähnyt Kirsin vastaanotolla useamman koiran johon kukkatipat, homeopatia sekä akupunktio olivat auttaneet, joten halusin tietää aiheesta enemmän. Siinä vaiheessa en vielä arvannut kuinka paljon hyötyä minulla niistä tiedoista tulisi olemaan!

Samoihin aikoihin aloin seurustelemaan tulevan mieheni kanssa ja yhteen muutettaessa hänen mukanaan meille muutti Linda-koira. Linda on tätä kirjoittaessani jo edesmennyt, mutta seikkailee välillä blogikirjoitusten kuvissa. Jonkin ajan kuluttua yhteen muuttamisesta näin kivun merkkejä Lindassa ja sillä todettiin nivelrikko lonkissa, jota hoidettiin lähinnä särkylääkkeillä, hieronnalla ja glukosamiinivalmisteilla mutta myös vaihtamalla ruokavalio täysin raakaan.  Linda oli syönyt kuivamuonaa koko ikänsä, eikä ruokavaliota ollut muutettu enne tätä.

Anna Hammarén joka toimi Lindan koirahierojana, huomasi muutoksen Lindassa hyvin pian. Sen lihaksisto oli paremmassa kunnossa ja kivutkin tuntuivat helpottavan. Aikaa kului reilu vuosi ja hiljalleen kivut alkoivat tulla takaisin, jolloin hieroja Anna ehdotti, että siirtäisimme Lindan täysin gluteenittomalle ruokavaliolle. Näin teimme ja muutos oli ällistyttävä! Tämän saman ehdotuksen hieroja Anna oli tehnyt lukuisille muille koiranomistajalle, sillä halusi tutkia miten gluteenittomuus vaikuttaa koiraan ja samanlaisia tuloksia nähtiin muillakin; Koirat joilla oli ollut ”vanhuudenoireita” ja kipuja, olivat muuttuneet huomattavasti pirteämmäksi ja kivuttomammaksi, ikään kuin gluteeni olisi ollut syynä koko tilanteeseen.

Tämä tapahtuma oli tietysti toinen merkittävä käänne itselleni ja into koiran ruokinnan tutkimista kohtaan leimahti täyteen roihuun jälleen kerran. Mutta gluteenittomuuskaan ei auttanut Lindaa paria vuotta pidempään. Lopuksi kivut olivat niin suuret, että Linda ei enää halunnut tulla sängyn alta sen enempää syömään kuin ulkoilemaan.  Silloin päätin viedä sen akupunktiohoitoon, sillä muistin kuinka paljon eläinlääkäri/tutkija Anna Hielm-Björkman oli hoitomenetelmää kehunut, eikä suotta. Akupunktio tehosi Lindaan todella hyvin, eikä se loppuelämänsä aikana enää saanut lainkaan särkylääkkeitä, vaan pysyi kivuttomana akupunktion avulla. Linda oli saksanpaimenkoiran ja suomen pystykorvan sekoitus. Se siirrettiin raakaruoalle 7-vuotiaana ja lopulta se lopetettiin aivokasvaimen vuoksi melkein 12-vuotiaana.

Siirrettyäni kaikki koiramme,(joita tuolloin oli 3; 2 tanskandoggia ja yksi sekarotuinen), täysin raakaruokintaan ja nähtyäni miten suuri vaikutus gluteenittomuudella oli Lindaan, aloin etsiä nimenomaan raakaruokaa käsitteleviä kirjoja.  Löysin Ian Billinghurstin ja Tom Lonsdalen siihen asti kirjoittamat kirjat. Luin ne innolla ja pääsin niiden avulla pureutumaan siihen vähäiseen tutkimustietoon joka raakaruokinnasta löytyi. Ilokseni muutaman vuoden sisällä löytyi myös Suomeksi Ulla Kivimäen ja Malin Ekblomin kirjoittamat kirjat.

Lukiessani Malin Ekblom kirjaa totesin, että tämä oli ainut suomenkielinen kirja joka käsittelee yksinomaan raakaruokintaan jonka olin löytänyt. Olin kuullut monen tuttavan sanovan, etteivät koskaan jaksaisi lukea tutkimusraportteja ja tieteellisiä julkaisuja joita itse olin kahlannut läpi, varsinkaan toisella kielellä. He toivoivat kansantajuisesti ja selkeästi kirjoitettua suomenkielistä kirjaa jonka avulla pääsisi raakaruokinnan alkuun. Ymmärsin tämän toiveen liiankin hyvin, koska olin itse aloittanut raakaruokinnan käytännössä ilman opasta ja lukenut uuvuksiin saakka eri julkaisuja tutkimuksista. Tutkimustieto oli myös hyvin ristiriitaista; tutkimukset joko nojasivat toinen toisiinsa tai kumosivat toinen toisiaan. Varsinaista uutta tietoa oli hankala löytää, puhumattakaan ns. yhdestä ainoasta totuudesta.

Idea raakaruokintaa käsittelevästä kirjasta syntyi jo silloin, mutta olin vuosien varrella todennut, että ravintotieteemme oli silloin, ja on edelleen niin lapsenkengissä, että yhtä totuutta ei ole olemassa. Siksi en heti rohjennut kirjaa kirjoittamaan, sillä tuntui siltä, että minulta puuttui vielä käytännön kokemus. Siihen asti omat koirani olivat toimineet ”koekaniineina”, todentaakseni teoriassa oppimiani asioita.

Yhä useammin minuun otti yhteyttä tuntemattomat ihmiset, jotka olivat löytäneet tietoni kennelimme kotisivuilta. Tällä tavoin pääsin havainnoimaan oppimani asiat käytännössä ja seuraamaan tuloksia useamman koiran avulla. Aika ajoin olin yhteydessä myös muihin raakaruokintaa suosiviin koiraharrastajiin ja –kasvattajiin vaihtaakseni ajatuksia ja kokemuksia. Yksi näistä henkilöistä, Jaana Vahteristo nimeltään, oli perustanut Jokioisten Herkkuluu nimisen barf-puodin, yksi ensimmäisistä Suomessa, jolta sain valtavan paljon apua ja rohkaisua raakaruokinnan suhteen.

Aikaa kului ja viimeisen sysäyksen kirjan kirjoittamiseen toi esikoisemme odotusaika sekä Jaanan kannustus.  Loppuraskaudesta olin joka paikasta niin kipeä, etten halunnut liikkua ja äitiysloman alettua kuukautta ennen laskettua aikaa, tylsistyin kuoliaaksi sohvannurkassa. Silloin rohkaistuin ja ryhdyin kirjoittamaan, ja näin keväällä 2009 syntyi kirja Barf – raakaruokinta käytännössä.

Olin pitkään haaveillut koirankasvatuksesta ja seurannut suurella mielenkiinnolla muita kasvattajia sekä käynyt kasvattajakurssin ja hakenut kennelnimen jo aiemmin. Vuoden 2009 loppupuoliskolla haave ensimmäisestä pentueesta kävi toteen.

Tuolloin meillä asui kotona kolme tanskandoggia ja yksi sekarotuinen koira. Olin kasvattanut kaksi tanskandoggeistamme pennusta saakka raakaruoalla ja oppinut niiden avulla paljon siitä, mitä kasvava koira tarvitsee.

Huolimatta siitä, että olin vakuuttunut raakaruokinnan ylivertaisuudesta, huolenaihetta aiheutti tiineen koiran ruokinta raakaruoalla ja moni tuttava oli vakuuttunut siitä, että pentueen emä saisi varmasti kalkkikrampin tai jonkin vakavan puutostilan. Odotusaika sujui kuitenkin ongelmitta. Olin kuullut kauhutarinoita ja nähnyt käytännössä monen nartun laihtuvan olemattomiin ja tiputtavan karvansa synnytyksen jälkeen, mutta oma narttuni pysyi hyvässä kunnossa tiineys- ja imetysajan, vaikka pentue oli suuri; 8 pentua.

Olin pentuetta suunnitellessani päättänyt ruokkia pikkupennut raa’alla. Ruokintatavastani nousi pientä kohua, mutta olin niin vakuuttunut siitä, ettei se voinut olla väärä vaihtoehto ja pidin pään arvostelusta huolimatta. En ole joutunut tätä päätöstä katumaan. Pentue kasvoi hienosti ja ilokseni melkein kaikki pentujen omistajat jatkoivat raakaruokintaa. Kasvuhäiriöitä ei pentueessa todettu lainkaan.

Kirjan kirjoittamisen jälkeen huomasin monen kiinnostuneen raakaruokinnasta ja yllätyksekseni minua pyydettiin luennoimaan aiheesta. Ensimmäisestä luennosta lähtien olen ilomielin niitä pitänyt eri puolella Suomessa ja ulkomailla. Koen luennoimisen valtavana etuna, sillä niiden lomassa saan keskustella monenlaisten kokeneiden koiraihmisten kanssa ja oppia heiltä uutta. Yhtälailla luennolle osallistujat haastavat minua pohtimaan ja perustelemaan ruokintaan liittyviä aiheita. Tapanani onkin todeta luentoni alussa, että kaikkea mitä sanon saa ja pitää kyseenalaistaa. Yhtä totuutta ei ole olemassa, eikä kenenkään pitäisi uskoa yhden ihmisen/tahon kertomaa asia oitis, vaan kuunnella montaa tahoa, pohtia ja verrata tietoa, pyytää perustelut ja sitten muodostaa saamistaan tiedoista oma mielipide. Mielestäni luennolle osallistuvien ei tarvitse olla minun kanssa samaa mieltä, mutta toivon jokaisen saavan ajattelemisen aihetta ja mahdollisesti uusia ideoita omien koiriensa ruokintaan. Pyrin perustelemaan kaikki väittämäni jotta yleisö tietää miksi päädyin tiettyyn johtopäätökseen.

Koiriin liittyvien aiheiden opiskelu ei loppunut kirjan kirjoittamiseen ja luennoimiseen.  Luen edelleen paljon ja osallistun mielelläni luennoille ja koulutuksiin.  Muutaman pidemmän koulutuksen olen ehtinyt suorittamaan kirjan kirjoittamisen jälkeen; Parin vuoden mittaisen koirahierojakoulutuksen jossa käsiteltiin paljon fysiologiaa, ruokintaa ja sivuttiin yrittilääkintää sekä homeopatiaa. Koulutuksen jälkeen olen hieronut koiria aktiivisesti ja teen sitä edelleen. Sen jälkeen kävin ammattiin tähtäävän koirien ravitsemusneuvontakoulutuksesta. Tällaista en ollut ennen Suomessa nähnyt ja mielenkiinnolla osallistuin siihen. Kaikesta siellä opetettavasta en ollut ihan samaa mieltä, mutta aina mukaansa saa jotakin uutta ja hyödyllistä tietoa.

Keräämäni tiedon perusteella en ole raakaruokinnan ylivertaisuudesta muuttanut mieltäni vielä kertaakaan, mutta monen monta kertaa olen saanut ”hienosäätää” käsitystäni siitä, miten ruokavalio koostetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Uutta tietoa tulee jatkuvasti ja otan sen avosylin vastaan.

Yksi näistä oivalluksista on se, että mikä sopii valtaosalle, ei sovi kaikille. Ei ole yhtä täydellistä kaavaa jolla jokainen onnistuu. Jokainen on yksilö ja ruokavaliota on säädettävä sen mukaan. Jos perheessä on kaksi koiraa jotka syötetään samalla tavalla, on todennäköistä, että toista (tai molempia) syötetään väärin.

Olen kirjan kirjoittamisen jälkeen tuntenut olevani etuoikeutettu, sillä olen saanut työskennellä ja vaihtaa ajatuksia niin valtavan monen ihanan ja osaavan ihmisen kanssa.  Olen saanut kirjoittaa moneen lehteen raakaruokinnasta, auttaa kennelimme pennunomistajien lisäksi suurta määrää ihmisiä raakaruokinnan saloihin ja auttanut monia ratkaisemaan kimurantteja ruokintapulmia koiriensa suhteen. Olen seurannut ilolla ja valtavalla mielenkiinnolla näistä tapauksia ja palautetta näistä. Ne ovat antaneet valtavasti käytännönkokemusta, enkä usko, että voin koskaan oppia ”tarpeeksi”.

Kirjani ansiosta päädyin tekemään yhteistyötä Mushin kanssa, ensin konsultin roolissa ja vuodenvaihteesta 2013 täysipäiväisenä työntekijänä. Sain tittelikseni ”BARF-asiantuntija”. Asiantuntijaksi luonnehditaan henkilöä jolla on kanssaihmisiään selvästi perusteellisemmat ja laajemmat tiedot joltakin alalta ja jolla yleisemmin on aiheeseen sopiva koulutus. Siinä tämän tittelin dilemma astuu esiin: Barf-asiantuntijaksi ei ole olemassa koulutusta ja siten blogikirjoituksen alussa esitetyt kysymykset ovat varsin perusteltuja.

Jos vertaan omaa polkuani raakaruokinnan saloihin muihin alan asiantuntijoihin, voin todeta, että jokaisella meillä on eri polku suurin piirtein samaan pisteeseen. Tiedän maailmalla raakaruokinnan asiantuntijoita joiden koulutus pohjautuu biologin, eläinlääkärin, eläinten rehualan tuntemukseen, luontaislääkintään, akupunktioon ja myös käytännön kokemukseen. Lähtöpisteestään huolimatta jokainen kollegoistani on joutunut opiskelemaan itse raakaruokintaa niin teorian kuin käytännön osalta, sillä nykypäivän ravitsemustiede on vielä niin lapsenkengissä, että voimme vain arvailla millä kaikella tavalla ravinto meihin (ja koiriin) vaikuttaa.

Mushilla työskennellessäni olen siinä onnellisessa asemassa, että saan seurata läheltä koirien ravintotieteen edistysaskelia ja koira-alan pioneereja. Olen riemukseni saanut tehdä yhteistyötä monen eri alan ammattilaisen kanssa. Aloittaessani Mushilla sain täysin uutta tietoa mm. elintarvike- ja teurastamoalan asiantuntijoilta, sain oppia paljon mm. raaka-aineista, teollisuusprosesseista ja tuotekehityksestä, ravinto aineiden analysoinnista ja oikeastaan koko elintarvike ja koiranruoka-alasta. Moni näistä oli minulle ennestään vieraita aiheita. Yllätyksistä suurin näiden välillä oli varmaankin ravintoaineiden analysointi. Olin pitkään tiennyt, että kuivamuonissa ilmoitetaan ainoastaan lisätyt vitamiinit ja muut ravintoaineet, mutta minulla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, että suurinta osaa esim. vitamiinianalyyseistä ei pystytä tekemään lainkaan raa’asta ruoasta (itse analyysiprosessi kypsentää) tai että analyysejä tekee maailmassa vain muutama laboratorio. En pystynyt käsittämään, että suurin osa elintarviketeollisuuden ilmoittamista vitamiiniarvoista on laskennallisia, eivätkä siten perustu siinä mielessä faktaan kuten itse luulin.

Hämmästyksen aiheita siis riitti yllin kyllin.

Mielenkiintoisinta on kuitenkin ollut yhteistyö eri maiden raakaruokinta-asiantuntijoiden sekä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa. On ollut ilo huomata, että muut alan asiantuntijat ympäri maailmaa ovat samoilla linjoilla ruokinnan suhteen, mutta vielä huimempaa on saada seurata tieteellistä tutkimusta jossa todistetaan käytännössä itse-opitut asiat paikkansapitäviksi!

Tieteellisin keinoin on mielestäni nyt todistettu se, että raakaruoka on koirille hyväksi, mutta vielä on ratkaisematta se mysteeri miksi näin on!

Lyhyt fakta:

  • Nimi: Riikka Lahti
  • Syntymävuosi: 1978
  • Perhe: Mies ja kaksi lasta (poika 6v ja tyttö 9kk)
  • Kotona asuvat koirat: 9-vuotias tanskandogginarttu, 5-vuotias ja kaksi 4-vuotiasta bulldogginarttua
  • Motto: Go the extra mile, it’s never crowded

Kirjoja joita suosittelen lukemaan:

• Steve Brown – Unlocking the canine ancestral diet
• Lew Olson – Raw & Natural nutrition for dogs
• Robert Mueller – Living Enzymes – The World’s Best Kept Pet Food Secret
• Humbart Santillo – Food Enzymes: Missing Link to Radiant Health
• Michael Fox – Not Fit for a Dog!: The Truth About Manufactured Dog and Cat Food
• Ann N. Martin – Food Pets Die For
• Tom Lonsdale – Raw meaty bones
• Susanne Reinerth – Råfodring för hundar
• Silke Böhm – Raw diet for dogs
• Ashton, Bastin & Nixon – Better food for dogs
• Malin Ekblom – Hundens naturliga utfodring
• Ulla Kivimäki – Koiran luonnonmukainen hoito
• Pat Lazarus – Keep Your Dog Healthy the Natural Way
• Carina Beth MacDonald – Raw dog food
• Kymythy R. Schultze – Natural Nutrition for Dogs and Cats
• Ian Billinghurst – The BARF Diet, Give Your Dog A Bone ja Grow your pups with bones
• Rochard Patton – Ruined by Excess- Perfected by Lack- The Paradox of Pet Nutrition

Kommentit