Mincer with fresh minced meat

Tätä et tiennyt MUSHin raaka-aineista!

Olet ehkä syöttänyt raakaruokaa lemmikillesi hyvän aikaa ja huomannut jo useita positiivisia muutoksia kissasi tai koirasi terveydessä ja olemuksessa. Olet varmasti sen myötä saattanut pohtia, mikä MUSHissa on niin erilaista verrattuna muihin ruokintamenetelmiin– MUSH Vaisto-tuotteiden hienous ei piile ainoastaan siinä, että ne ovat raakoja (vaikka tämä toki on iso pala kakkua). Erinomaisuus piilee kuitenkin loppupeleissä kotimaisissa raaka-aineissa.

Laatu syntyy alkutuotannossa

Suomessa on puhdas maaperä, maailman paras ilmanlaatu, erinomainen salmonellatilanne, alhainen antibioottiresistenssi ja korkea hygieniaosaaminen. Itse asiassa esimerkiksi salmonellatilanne on niin hyvä, että Euroopan komissio on myöntänyt Suomelle ulkomaankaupassa erityisvakuudet: meille saa tuoda vain salomonellattomaksi todettuja lihoja ja kananmunia. Suomi (yhdessä Ruotsin kanssa) nauttii niin hienosta zoonoositilanteesta (eläimistä ihmisiin tarttuva tauti), että emme ”pääse” edes mukaan EU:n zoonoosibakteeriraportteihin, sillä meillä kantojen määrä on niin häviävän pieni.

Onko sinullakin hygieniapassi?

Suomi on todennäköisesti EU:n kärkimaita, mitä hygieniaosaamiseen tulee. Jopa 20% koko väestöstä on suorittanut hygieniapassin – tämä on huomattavasti enemmän kuin mitä väestö ammattiensa vuoksi tarvitsisi hygieniaosaamista. Myös me MUSHilla olemme yhdessä Ruokaviraston (entinen EVIRA) kanssa laatineet ohjeet turvalliseen raakaruoan käsittelyyn; käsittele erillään ihmisen elintarvikkeista ja muista pestä kädet! Ohjeet kokonaisuudessaan voit lukea täältä.

Suosi kotimaista!

Aina kun valitset ostoskoriisi kotimaisia tuotteita (itsellesi tai lemmikillesi), olivat ne sitten raakaa tai kuivattua (esimerkiksi Vainu-sarjaa), tuet kotimaista tuotantoa ja osaamista. Suomi on hienosti pystynyt linjaamaan ruokatuotannon periaatteensa maailmanlaajuisen One Health-konseptin kanssa, jolla varmistamme, että panostamme myös tulevaisuudessa antibioottien vähäiseen käyttöön, puhtaan maaperämme suojeluun ja yleisesti ympäristömme ja eläinten terveyteen.

Me MUSHilla olemme ylpeitä osaamisestamme, hienoista raaka-aineistamme ja niiden käsittelystä. Kaikista eniten ylpeitä olemme kuitenkin niistä kymmenistä tuhansista kissoista ja koirista ympäri Pohjoismaita, joiden elämänlaatua olemme voineet tuotteillamme parantaa!

Kommentit