Piki

Koiralla (Suomenlapinkoira narttu) oli allergioita monille yleisimmille proteiineille, mutta halusin tarjota koiralle lihaisampaa ja vähemmän prosessointia ruokaa kuin eläinlääkäreistä saatavat allergia nappulat.
Aloitimme Vaiston liilalla, koska kyseiset proteiinit sopivat koiralle ja ollaan myöhemmin siirrytty Mush Duo+ kana-kalkkuna pulliin, koska ovat kätevämmin saatavilla useammista ruokakaupoissa ja kaikki vitamiinien ja hivenaineiden tarve toteutuu vieläkin helpommin. Lihapullien lisäksi annan päivässä pari Mushin kasvispullaa ruoansulatuksen tueksi. Nykyään koira saa myös ell nappuloita lihapullien kanssa, jotta mahdolliset matkapäivät ovat helpompia, kun ei tarvitse huolehtia lihapullien lämpenemisestä (jos duo+ tai vaiston liilasta pussista tulisi pakastekuivattu versio, voisin siirtyä takaisin täyteen raakaruokintaa).
Kun koira siirtyi raakaruualle, koira sai lisää energiaa ja aikaisemmin huomaamatta mennyt turvotus hävisi. Nykyään koira painaa enemmän tai saman verran kuin nappuloilla ollessaan ns. tukevassa kunnossa, mutta siluetti on hyvä.
Allergisen ja herkkävatsaisen koiran kanssa oli hienoa, että pystyn lukemaan tarkkaan mitä ainesosia pullissa on, jotta siirtymä tuntui hallitulta.
Kohta 10v. koira painaa nyt n. 18,5kg ja saa päivässä 10 lihapullaa, 2 kasvispullaa ja n. 50g vähärasvaisia nappuloita.