Kohta 8-vuotias maatiaiskissani Zorro kärsi pahoista virtsakivistä, ensimmäisen pahan kohtauksen sai 2-vuotiaana, söi liotusnappuloita, oli antibioottikuurilla vähän väliä ja muita rakkoa parantavia lääkkeitä. Toisen kohtauksen jälkeen päätin että kunhan rakko on kivistä vapaa siirrytään raakaruualle, koska koirani oli allergioiden vuoksi jo raakaruualla ja se oli jo niin kuin opeteltu ja hyväksi todettu niin kissa saisi opetella myös syömään ruokansa raakana. Kivikontrolleissa juostiin vuosi kunnes rakko oli puhdas. Kissallani oli kaikki edellytykset saada kiviä: leikattu uroskissa, sisämallinen, sohvan valtaaja, pyöreä massunen joka raakaruokinnan myötä muuttui energiseksi, kissanmalliseksi, upea turkkiseksi, tyytyväiseksi kehrääväksi lihaksikkaaksi mötkäleeksi. Roikkomaha hävisi sekä kivuliaat kivet jo noin kaksi vuotta sitten. Kaiken hyvän päälle kissani päätti ryhtyä ulkokissaksi muutettuani omakotitaloon ja nyt se ylpeänä esittelee saaliitaan. Ruokinnan muuttaminen ei tapahtunut kivuttomasti, ensin kissa sai itse päättää nappuloista ja raaàsta kumpaa haluaa syödä. Yhä useammin kissa päätyi raakakupille kunnes ei enää tarvinnut nappuloita ollenkaan. Ensin nyrpisteltiin nenää kaloille, tuijotettiin silakkaa suoraan silmiin ja ne ruuat jotka ei kelvannut, tiputettiin pöydän reunan yli koiralle. Ensin upposi ainoastaan sisäelimet, jauheliha, kalasta ainoastaan kissan tonnikala. Myöhemmin kelpasi muikku, naudan ja sian liha. sitten lammas, peura, vähän lohta ja kalkkunaa. Broileri on ollut ainainen yökötys, ei kelpaa missään muodossa, kananmunan keltuainen sen sijaan uppoo. Aluksi syötin kissalle monivitamiinilisää sekä kananmunankuorimurusta kalkin saamiseksi, mutta kun kissa alkoi metsästään itse ja söi lampaanrintaluita, jätin lisät pois.
Toivottavasti saan nauttia urheasta kissastani vielä monta vuotta.
Kommentit