untitled1

Tiina & Coco

Miksi aloititte barffauksen?

Coco tuo hauska ja vilkas Briard tytteli. koirani on 18 kk vanha ja se on Ruotsissa syntynyt. Tämän koira rakastaa kaikkea puuhaa ja onkin mahdotonta ajatella missä koira ei olisi mukana. Meillä on hevostila ja Coco on aamua iltaa töissä mukana. Sen tehtävä on vahtia kiliä, pupuja ja paimentaa hevosia ( pikkuisen aina tästä joutuu keskustella… tekisi sitä vähän liikaakin. mutta onneksi Coco osaa käskyt :)Kesäisin myös ihanat leiriläiset saavat pusun jos toisenkin kulkiessaan pihalla.
Coco on menestynyt ulkomailla näyttelyssä ja tykkää olla esillä.
Mutta se on myös aivan äärettömän taitava lammas paimen. Coco tykkää työstä joka on sille rotutyypillistä ja se onkin kunnostautunut paimen testissä ja läpäissyt sen viime kesänä.
Ensi vuonna harjoitellaan lisää ja tähtäimessä esikoe.
Coco on hassu ja vilkas ihana lemmikkimme! <3

Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan?

Olemme vasta alkajia ja Coco on osaksi raakaruualla ja siirtyy kokonaan pikku hiljaa. Valkoisen paimenkoiran kasvattaja ystäväni vinkkasi ja Coco on todella lentävä ja energiaa kuluu minusta raaka ruoka on maukkaampaa kuin säkki kuivaruoka. lisäksi raakaruuassa on monipuolisempi valikoima makuja!

Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin?

ennen kaikkea helppo tuote. käytän kyllä monia eri makuja ja rustoluita koiralle.

Kommentit