bosse-1.jpg

Leppoisa lörppähuuli, josta saa uskollisen vartijan läheisille.

Älkää antako ulkonäön hämätä.

Bullmastiffeja käytettiin aikoinaan metsänvartijoiden apuna metsien ja eläinten suojeluun. Se työ on varmasti ollut bullmastiffeille juuri sopiva, sillä tämä rauhallinen rotu tulee kaikkien eläinten kanssa toimeen, mutta tarvittaessa myös suojelee läheisiään uskollisesti. Useimmiten suojeluun ei tarvita muuta kuin koiran näkeminen, sillä Bossenkin omaama ruttunaama ja kookas, lihaksikas vartalo aiheuttavat usein varovaisuutta uusissa tuttavuuksissa. Bosse on kuitenkin bullmastiffien tapaan erittäin rauhallinen eikä tee paljoakaan turhia liikkeitä. Jopa toisten koirien häslätessä ja uhitellessa Bosse on vain kääntänyt selkänsä ja odottanut toisen rauhoittumista.

Bosse ei hauku juuri ollenkaan, mutta oikean motivaation avulla herra osaa ulvoa äänellä, joka muistuttaa lehmää.

Bullmastiffit ovat varsin älykkäitä ja helposti koulutettavia, mutta Bossen tapauksessa laiskuus vie usein voiton ja liikkumista vaativien asioiden kouluttamiseen kuluu kasapäin herkkuja. Bossen lempi puuhaa onkin laiskottelu sekä lenkillä hitaasti laahustaminen ja ilman haisteleminen. Vauhtiakin herraan saa, mutta se vaatii koirakaveria tai kunnon yllyttämistä. Ja sitten pitää taas pienen spurttailun jälkeen levätä kunnolla….ja sen kyllä kuulee kun Bosse lepää ja kuorsaa.

Monet Bossen tavanneet ovat ihastuneet bullmastiffin rauhallisuuteen ja leppoisuuteen. Tämä valloittava laiskamato on vienyt myös minun sydämeni, enkä voisi kuvitella uskollisempaa ja suloisempaa ruttunaamaa.

Kommentit