Reilu vuosi sitten meille muutti alle 25-kiloinen, reilu 2,5-vuotias, epävarma täpläpoika Milo. Muistan ajatelleeni, että miten tuosta saa enää edes koiran näköisen – Milo oli pelkkää luuta ja nahkaa eikä ruoka pysynyt sisällä, vatsa oli aina löysällä.
Kokeilimme ensin eri kuivamuonia toisensa jälkeen. Jos yksi ei vetänyt vatsaa löysälle niin se sai ihon kutiamaan, jos ravintosisältö oli siedettävä niin maistuvuus oli olematon. Olimme jo vaipumassa epätoivoon kunnes törmäsimme barfiin. Tutustuttuamme ruokintamuotoon enemmän päätimme ottaa härkää sarvista ja kokeilla. Eihän se niin vaikeaa voi olla!
Jo seuraavana päivänä hain ensimmäisen lihasatsin, hieman kanaa ja sika-nautaa. Voi sitä riemua kun iskin kupillisen raakaa lihaa koiran eteen! Se oli yksi hujaus kun kuppi oli tyhjä. Lisääkin kerjättiin. Myös toinen koiramme tykästyi raakaan lihaan. Olimme vihdoin löytäneet ruoan, joka sopi kummallekin koirallemme aiheuttamatta inhottavia sivuvaikutuksia.
Jo parissa kuukaudessa muutos oli silmin nähtävissä. Milo ei enää tiputtanut karvaa tolkuttomia määriä ja alkoi saada painoa. Muutaman kuukauden päästä vaaka näytti jo komeaa 35 kiloa! Täplis oli päässyt sopiviin mittoihin ja ruoka maistuu edelleenkin yhtä hyvin kuin raakaruokinnan aloittaessamme. Hammaskivestä ei ollut tietoakaan ja elämänilo suorastaan huokui onnellisen dalmatialaisemme silmistä ja tilanne on sama tänäkin päivänä.
Kommentit