Ensimmäiset hetket koirani kanssa olivat vaikeat, sillä olin koko elämäni, 29vuotta, pelännyt koiria. Mutta siinä se sitten oli. Minä pelkäsin sitä pikkusta otusta ensin niin, että juoksin edellä karkuun kun se tuli perässäni.
Aika hioi meistä erottamattomat ystävykset. Tätä kirjaimellisesti kultaista otusta en enää pelkää missään tilanteessa. Vaikka maailman murheet ovat itkettäneet.. aina löytyy lohduttaja. Se vaan tuijottaa jostain huoneen nurkasta, tulee ja nuolaisee 🙂 Muistuttaa, että yksi ystävä on ainakin olemassa.
Se tuntee sienimetsäni, ajatukseni, ja kotipihamme. Ikinä ei ole toisille koirille pahaa tehnyt, vaikka vilkkaasti leikkiin käykin. Aidatulla pihallamme kuljeskelee arvokkaasti, ja hämäläisittäin haukuskelee ohikulkeville koirille vasta, kun ohittajat ovat jo menneet.. Ihana koira 🙂
Kommentit