jitta-jippu-albert.jpg

Barffaavat leijonat – Raakaruokinta on parasta mitä voimme tarjota koiriemme hyvinvoinnin hyväksi!

Olin jo vuosia lukenut raakaruokinnasta ja harkinnut siirtäväni koirani BARF-ruokavaliolle. Aina se tuntui kuitenkin vaikealle ja aloittaminen vain jäi. Sitten luin lehtiartikkelin, jossa teollinen kuivamuona oli aiheuttanut koiralle vakavia oireita. Tämä herätti minut ajattelemaan, etten tosiaankaan tiedä, mitä syötän koirilleni kun syötän niille kuivamuonaa?? Aloin pohtimaan raakaruokinnan mahdollisuutta jälleen kerran. Lueskelin nettiä ja hankin muutaman kirjankin. Mitä enemmän luin ja selvittelin asiaa, sitä vakuuttunemmaksi tulin siitä, että meidän koirien ruokavalio tulee muuttumaan. Aloin puhumaan asiasta myös aviopuolisolleni ja olimme molemmat vakuuttuneita raakaruokinan hyödyistä verrattuna teolliseen kuivamuonaan. Vuoden alusta teimmme ensimmäisen tilauksen MUSCHilta ja päivääkään emme ole katuneet tätä päätöstä. Teimme vaihdoksen kuivamuonasta raakaruokaan kerrasta ja ilman ongelmia. Koirien turkit kiiltävät, korvat ovat puhtaammat kuin koskaan ja myöskään suut eivät haise enää pahalle. Ja suurimpana ilonamme, on että nivelvaivoista kärsinyt koiramme ei ole pitkään aikaan ollut näin iloinen ja touhukas. Tämä viimeistään on vakuuttanut meidät siitä, että päätöksemme oli paras mahdollinen… Ja että raakaruokinta on parasta, mitä voimme tarjota koiriemme hyvinvoinnin hyväksi. Alkuun tein paljonkin töitä kun laskin ruokamääriä ja suhteita, mutta kun ruokavalion saa räätälöityä koirille sopivaksi niin ei ruokinta enää helpompaa voisi olla. Näin jälkikäteen mietin, että kylläpä sitä turhaan mietti, että raakaruokinta olisi jotenkin hankalaa. Isojen koirien kohdalla suurin ”ongelma” lienee se, että pakastimia tarvitaan useampia, koska lihat ja luut hankitaan isoina annoksina ja ne pitää saada johonkin mahtumaan. Mutta tämä lienee loppupelissä aika pieni ongelma. Ainakin nyt voin sanoa hyvillä mielin, että tiedän, mitä koirani syövät 🙂

Kommentit