Luisa on tullut meidän perheeseen tilanteessa, jossa sekä me, että hän tarvitsimme toisiamme. Meiltä oli kuollut ihosyöpään rakas löytökoira Piki, oltuaan meidän perheenjäsen 12 vuoden ajan. Samaan aikaan tyttäremme ystävällä alkoi olla liian paljon koirasäpinää kolmen koiran kanssa, ja lapsikin oli tulossa.. niin tämä ystävä ehdotti meille, että tämä koira voisi tulla meille. Epäröimme, mutta emme kauan.
Luisa oli aluksi niin arka, että kävimme jopa eläinlääkärin juttusilla, että mitä voimme tehdä häntä auttaaksemme. Siinä oli feromonipantaa ja mielialalääkkeitä (siis Luisalle), ja matkoja kesämökille, missä aluksi oli pakko häntä ulkoiluttaa jopa hihnalla. Mökkimatkat kuitenkin ehkä parhaiten antoivat hänelle itseluottamusta, vapaana luonnossa.
Nyt Luisa on ollut meillä kohta kolme vuotta, ja hän on sopeutunut perheenjäseneksi aivan rakastettavalla tavalla. Hänellä on omat itsepäiset tavat, mutta hän on hyvin hellä, kultainen, iloinen, hassu, leikkisä, kissamainen (ja turkkikin on pehmeä kuin kissan), ja hänellä on myös koiramainen tiukka luonne tarvittaessa. Olemme täysin myytyjä. Lisäksi hän on kaunis !
Kommentit