Missy oli aluksi siskoni koira ja he kisasivat agilityssä, kunnes itsepäinen Missy päätti, ettei halua juosta radalla sisareni kera. Minä vaihduin ohjaajaksi ja siitä yhteinen taival alkoikin. Missy muutti meille ja pitkän suostuttelun jälkeen minusta tuli hänen virallinen omistajansa. Missy ei ole mikään ahne koira – ei todellakaan! Ruoka maistui milloin sattui ja usein hänellä oli sitten ripulia epäsäännöllisen syömisen vuoksi. Namit, lihapullat ja nakit kyllä olisivat kelvanneet.
Kuulin ystävältäni ja koirien lihaskunnon huoltajalta, Annalta, barffauksesta ja päätinkin kokeilla sitä koko laumallemme, joka siis koostui tuolloin vuonna 2009 kahdesta bordercolliesta (Piina ja Hohto) ja schipperke Missystä. Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo: Piina ja Hohto aivan sekosivat raakaruuasta ja olisivat syöneet sitä niin paljon kuin vain sitä heille antoi. Missyn kanssa kaikki ei sitten sujunutkaan niin hyvin: Aluksi Missy vain nuuhkaisi kanakasvisseosta ja nyrpisti nenäänsä. Katsoi ruokakupin ääreltä loukkaantuneen näköisenä, että tuotako mössöä minun pitäisi syödä. Vaikka raksujen sekaan olisi laittanut pienen nokareen, Missyn mielestä se pilasi koko ruuan eikä sen lähellä voinut olla. Minun täytyi siis keksiä paremmat keinot.
Missylle ruokalusikallinen raakaruokaa ja siihen pari murua lihapullaa ja tämä houkutteluhuijaus toimi pikkukoiralle oivasti ; ) Ruoka katosi hujauksessa kiposta ja näin edettiin pikkuhiljaa raakaruuan määrän lisäämisellä. Jossain vaiheessa tämä oikukas kaveri sitten tajusi, kuinka hyvää ruoka hänelle teki ja ruoka alkoi maistumaan. Tästä kaikesta on kulunut jo useampi vuosi ja barffaukseen siirtyminen oli oikea pelastus Missylle. Kaikki vatsaoireet katosivat ja ripulointi loppui – omistaja koputtaa nyt puuta täällä, ettei tule takapakkia 😉
Nykyisin Missy syö hyvällä ruokahalulla kaikkia raakaruokia, joskin sisäelimet vielä ajoittain jäävät kupin reunoille ja muu raakaruoka on syöty pois. Raakaluita ja -rustoja koiramme saavat kerran viikossa ja Missy lähinnä helpommin sulavia pikkurustoja tai possun kylkiluusiivuja. Laumamme isot edustajat puolestaan rakastavat mahdollisimman isoja purtavia. Onnekseni olen huomannut, että valikoima raakaruuissa listääntyy koko ajan, joten nirsollekin koiralle löytyy paljon vaihtoehtoja. Pakkasesta vaan pari pötköä aamulla sulamaan ja sitten koirille kuppeihin. Pienien koirien ruokkimiseen sain hyvän vinkin heti alkuvaiheessa eli leikkaa pötköt jo heti ostamisen jälkeen sopivan kokoisiksi (yhden atrian verran) paloiksi ja laittaa vasta sitten pakkaseen. Helppoa kuin mikä!
Tarvittava ruokamäärä vaihtelee tietysti koiran mukaan, mutta niihin asioihin sain hyviä vinkkejä, kun vaan asiasta kyselin raakaruokia ostaessani. Hohto laihtuu helposti ja hän saa enemmän rasvaista lihaa ja Piina puolestaan lihoo, joten hän saa sitä herkkua vain harvoin. Eli nopeasti alun jälkeen huomasin, miten tasapainoilla koirien erilaisten ruuansulatusten kanssa. Ja kysyvähän ei tieltä eksy. Laumamme kasvoi vielä reilu vuosi sitten toisella schipperkellä eli Helmillä ja myös hän siirtyi vajaan vuoden ikäisenä barffaamaan. Helmi olikin toista maata ja hän piti raakaruokaa heti parhaana vaihtoehtona ja ahmii kuppinsa aina tyhjäksi.
Omistajan näkökulmasta barffaus on parasta, mitä olen voinut koirilleni tarjota ja etenkin hihnalenkeillä on ihanaa, kun kakkapapanat ovat kiinteitä ja pieniä. Tämän huomasi selvästi, kun Helmi söi pentu- ja nuoruusaikansa raksuja ja kakkasi isompia pökäleitä kuin laumamme isot koirat. Myös kaikkien laumamme jäsenten turkit, silmät ja korvat ovat pysyneet hyvässä kunnossa. Loppu hyvin kaikki hyvin eli koirat ovat voineet tosi hyvin ja tähän uskon barffauksella olevan suuri merkitys!
Kommentit