eve1

Eve ja Maarit

Miksi aloititte barffauksen?

Eve on 3,5 vuotta nuori Romanian rescue. Se tuli toisen Romanian rescuen kaveriksi tämän vuoden huhtikuussa. Alunperin se tuli hoitokoiraksi kotikoiran tapoja opettelemaan, sillä tavallisen näköisenä ja arkana koirana sillä ei juurikaan ollut mahdollisuuksia saada omaa kotia, vaikkakin sen luonne oli jo silloin täyttä kultaa.

Eve rohkaistui ja kaunistui. Suurin ulkoinen muutos oli sen mattapintaisen, karkean ja punertavan turkin muuttuminen kiiltäväksi, sileäksi ja pikimustaksi sekä silkinpehmeäksi.

Tänään Eve on edelleen lempeä ja kiltti koira, mutta hyvän elämän ja sen sisältämien elementtien ansiosta se jaksaa juosta metsässä ja sen silmiin on muuttanut nauru ja ilo.

Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan?

Raakaruokinnasta kiinnostuin sen luonnomukaisuuden takia. Haluan tietää, mitä koirani syö. Ruuan alkuperä on minulle (kukkahattutädille) tärkeä ja koska koiralle ei voi syöttää salaattia, haluan vaikuttaa myös siihen, millainen on koiran ruuan tausta. Meillä koirat eivät syö lainkaan tehotuotettuja eläimiä ja MUSHilla olen pitänyt siitä, että esim. poroa ja hirveä on hyvin saatavilla.

Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin?

Ruuan alkuperästä kiinnostuneelle on tärkeää valita mahdollisimman vapaana kasvanutta eläintä. MUSHilla se on tehty helpoksi.

Kommentit