Suljin kirjan, viimeinen lause oli niin totta. Et tiedä uskollisuudesta mitään, ennenkuin olet elänyt sharpein kanssa. katsoin mahtavaa koiraani jonka ruskeat mantelisilmät olivat täynnä rakkautta, itkin ja kehuin. Oli syyskuun hyinen aamu. Sydämessä kalvasi suuri suru. Olimme juuri lasten kanssa lopettaneet kaksi viikkoa sitten kadonneen näyttelykissamme etsimisen. Loukku oli palautettu sekä etsintä lappuja jo haettiin lähi kerrostaloista pois. Oli ensimmäisiä pakkasöitä. Lähdimme koiran kanssa aamulenkille, tuona aamuna kiira sai itse päättää reittinsä . En tiedä miksi. Yleensä menimme aina samaa lenkkiä. Koiramme käyttäytyi oudosti, kiskoi ja hyppeli. Hän jäi kaivamaan ojaan pienen siltarummun aukolle. Koira ei hievahtanutkaan eteenpäin vaikka kuinka yritin, tiesin ettemme pääse jatkamaan matkaa ennenkuin kurkkaan aukkoon.. Pelkäsin sammakon hyppäävän silmille. Römmin ojaan, tiirailen rumpuun jossa kiiluu kissan silmät. Kaivan puhelimen taskulamppua että näkisin onko kissa musta. Kyllä se meidän musta kissa oli. Riutunut ja shokissa. Palokuntaa ja eläinlääkäriä kiittäen. Sharpei kunnioittaa omiaan enemmän kuin mitään. Hän on hyvin varauksellin vieraita kohtaan ja tämän rodun luottamus pitää ansaita. Hän kuolisi puolestasi. Hän seisoo sinun takana, vierellä ja tarvittaessa edessäsi. Hänen rauhallisuus tarttuu itseenkin. Koirasi on sielä missä sinäkin, hän tulee makaamaan aina sen huoneen ovelle missä sinä olet.
Kommentit