Koirani on Shetlanninlammaskoira. Yleensä ne ovat arkoja, energisiä ja nopeita oppimaan uusia asioita, helppoja kouluttaa. Itse en koiran rotua päättänyt, vaan valinnan teki koiran isäntä. Näin jälkikäteen ajatellen päätös oli oikea. Vaikka aluksi ”kauhulla” ajattelin, että pitkäkarvainen koira (karvanlähtö, harjaus, pesu ym.) Ei ole niin hankala homma kuin aluksi ajattelin. Joka viikko harjaan koiran aluskarvakarstalla, tuloksena on pussillinen karvaa. Lopuksi suihkuttelen turkkiin jätettävää hoitoainetta, niin ei tule helposti takkuja ja turkki kiiltää. Sheltit ja Colliet ovat herkkävatsaisia. Pentuna todettiin meidän sheltin kuuluvan niihin (oli oksentelua ja ripulia). Onneksi löytyi kuivaruoka herkkävatsaisille ja allergisille koirille ja siihen välillä sekaan mauksi raejuustoa, maksalaatikkoa, juustoraastetta tai piimää. Herkuksi koiran omia makupaloja, mitään ylimääräistä ei saa syöttää. Pentua käydessämme katsomassa kasvattaja sanoi shelttien olevan kovia haukkumaan. Haukkupannalla ja koulutuksella haukkuminen on vähentynyt. Tykkään tehdä pitkiä lenkkejä, niin kävellen kuin juosten. Sheltit ovat energisiä lenkkikavereita. Talvella paksu turkki suojaa kylmyydeltä. Kesäkuumalla käydään järvessä vilvoittelemassa. Vaikka aluksi rotu tuntui vaativalta (turkin hoito, herkkävatsaisuus, haukkuminen), se kaikki on osa jokapäiväistä elämää enkä siitä luopuisi. Sheltillä on kuitenkin helppo ja mukava luonne: seurallinen, energinen, kiltti, oppivainen. Seurakoira, kaveri. Ja mikä parasta: sheltit ovat pitkäikäisiä. On aina niin vaikeaa luopua karvakaveristaan.
Koirani on 5-vuotias Shetlanninlammaskoira nimeltään Peku. Se on rohkea, utelias, sosiaalinen, energinen, leikkisä ja nopeasti oppiva. Siitä huomaa helposti mitä mieltä se on mistäkin asiasta. Esimerkiksi kun lähden töihin, se osoittaa mieltään menemällä maate murjottamaan johonkin. Sitten kun se pääsee mukaan autoon kauppareissulle, se tanssii ovella riemusta. Sen voi ottaa mukaan melkein mihin vaan. Sen touhuille saa nauraa. Esimerkiksi 9 kuukauden ikäisenä käytin sen paikallisen valokuvausliikkeen lemmikkikuvauksessa. Paikallaan se ei pysynyt ollenkaan (välillä teki mieli hakea pikaliimaa). Aina kun puhelin soi tai liikkeen ovi kävi, Peku häippäsi katsomaan mitä tapahtuu. Ihme kyllä, kaikesta huolimatta tuli hyviä kuvia. Iltaisin kun istahdan sohvalle telkkaria katsomaan, se alkaa kantaa lelujansa. Angry Birdsit on ehdottomasti sen lempileluja. Se osaa laittaa ne itse ”käkättämään”. Ulkona pitää heitellä palloa. Kesällä peku on oikea vesipeto. Sitä ei millään saisi pois järvestä, vaan vesilelua pitäisi heittää yhä uudestaan. Minni-kissan kanssa se tulee hyvin toimeen. Leikit on välillä aikamoista menoa. Yksi Pekun erityistaidoista on herkkujen pyytäminen. Aamulenkin jälkeen se menee herkkukaapille muistuttaakseen, että pitää saada Dentastix. Minun iltapesun jälkeen pitää aina saada herkku. Välillä päivälläkin se käy kuonolla tökkäämässä herkkukaapin ovea. Olen aina antanut herkun Pekun sitä pyytäessä, koska se ei koko ajan niitä pyydä. Peku on luonteeltaan tosi persoonallinen. Se sopii täydellisesti minun koirakseni ja Minni-kisun kaveriksi.
Kommentit