Keväällä 2011, staffordshirenbullterrieri Molla nimeltään, täytti seitsemän vuotta. Siihen astisen elämänsä suht terveenä viettänyt vauhtikinkku alkoi oireilla kummallisesti. Ensimmäiseksi alkoi vasen korvalehti kuumottaa ja täyttyä verellä. Diagnoosina verikorva, joka tyhjennettiin ja korvalehden sisään ruiskutettiin kortisonia. Huokasin helpotuksesta; ”eipä tässä sen vakavampaa siis..” Kesä meni ja syksy tuli, edessä olisi muutto uuteen kotiin ja vieläpä vieraalle paikkakunnalle. Melkoinen rasitus koiralle, joka oli koko ikänsä asunut yhdellä ja samalla alueella. Ja kuten arvata saattaa, tiedossa oli lisää ongelmia. Mollan tassut alkoivat oireilla, anturan väleistä iho oli rikki ja tassut verestivät aika ajoin. Riensimme taas eläinlääkäriin, jossa saatiin yksi diagnoosi lisää.. Tassuissa oli siis hiivaa. Kotiin lähdettiin kortisonit ja lääkepesuaineet kainalossa. Vieläkin jaksoin elää toivossa, että talven tullen oireet helpottavat. Eihän allergiatesteissäkään mitään löytynyt. Talvi tuli, mutta Mollan tilanne vaan paheni. Joka metsälenkin jälkeen anturat punoittivat, vaikka kuinka pesi shampoolla ja yritti vältellä tiettyjä ruoka-aineita. Ja sitten tuli taas vanha tuttu verikorva, nyt oikeaan korvalehteen. Molla oli hoidossa syönyt naudan nahasta valmistetun puristeluun ja aloin epäillä nautaa allergian aiheuttajaksi. Taas visiitti eläinlääkäriin ja tutut kuviot, tyhjennys ja kortisoni. Eläinlääkäri ehdotti myös uutta allergianappulaa koiran iho-oireisiin. Otin kokeiluun, vaikka hintaa ruoalla oli ihan hävyttömän paljon. Hypin riemusta, kun Mollan iho parani uuden ruoan myötä. Ostin sitä useamman säkin, vaikka kilohinta lähenteli kymppiä. ”Mitäpä ei perheenjäsenen vuoksi tekisi”, ajattelin. Talvi vaihtui kevääksi ja Molla muuttui täysin – eikä hyvässä mielessä! Alkoi todellinen koko kevään ja kesän mittainen painajainen. Molla alkoi pissata alleen nukkuessaan, alkoi vaikertaa öisin ja lopulta ihan koska vaan. Kuljetin pissanäytepurkkeja eläinlääkäriin, jossa infektioon määrättiin antibiootteja. Vaiva paheni, ja nyt määrättiin pissanpidätyslääke kolme kertaa päivässä annettavaksi, koiran loppuelämän ajaksi. Virtsarakko ultrattiin, ja siinäkin jokin juoste näkyi. Ehkä ärsytyksestä, ehkä jopa kasvain. Tähystys maksaisi maltaita, joten tilannetta jäätiin seuraamaan ja mietittiin estolääkitystä krooniseen tulehdukseen. Molla vaan jatkoi vaikertamista, karvakin alkoi lähteä korvista, kuonon päästä ja takapuolesta. Molla alkoi laahata takapuoltaan matossa ja jatkuvasti nuoli itseään. Molla oli kuin varjo entisestä ja omistaja jo lähes epätoivoinen. ”Tässäkö tämä nyt oli? Koirahan on vasta seitsemän.” Eläinlääkäriin mentäessä pelkäsin jo pahinta. ”Syöpähän se on, varmasti”, ajattelin kauhunsekaisin tuntein. Molla alkoi tutun eläinlääkärin nähdessään demonstroida vaivojaan vastaanotolla. Siinä katseltiin silmät pyöreinä, kun koira hiihtää pitkin eläinlääkärin vastaanottotilaa. Diagnoosikin oli selvä: koko koira oli täynnä hiivaa pitkien antibioottikuurien takia. Anaalirauhaset olivat tulehtuneet ja tukossa. Aloin kokeilla kaikenlaista vaihtoehtohoitoa, karpaloa ynnä muuta sellaista. Hiiva vaan ei ottanut loppuakseen, hiivalääkitystä jatkettiin useita viikkoja. Googlasin netistä tietoa koirien ruokinnasta, kunnes vahingossa silmiini osui luento BARF-ruokinnasta, joka järjestettäisiin kesäkuussa asuinpaikkakunnallamme! Siltä istumalta ilmoittauduin mukaan. Olin kuullut raakaruokinnasta, mutta ajattelin sen olevan hankalaa. Sitten luin kurssin järjestäjän sivuilta, että tulossa olisi myös verkkokauppa, josta saisi tilata laajasta MUSCH:n valikoimasta kaikkea raakaruokintaan tarvittavia lihoja/luita ja noutaa paikan päältä. Innostuin asiasta kovasti, mutta enpä olisi arvannut, mikä valaistuminen luennolla koitti, kun luennoitsija Riikka Lahti alkoi kertoa gluteeni-yliherkkyydestä. Gluteenia on kaikessa teollisesti valmistetussa ruoassa. Se on se sidosaine, joka pitää nappulat ym. koossa. Vastaus ongelmiin oli ehkä löytynyt: Molla on keliaakikko ja Mollan allergianappula on pelkkää tärkkelystä ja jauhoa. Ei ihme, että koira vaikersi ja kärsi. Aloitin raakaruokinnan eliminaatiodieetillä Riikan ohjekirjan mukaan juhannuksen jälkeen, eli reilu vuosi sairastumiskierteen jälkeen. Oikeastaan aloitin heti, kun Salon Koirahalli avasi nettimyymälänsä ja pääsin tilaamaan broilerin siipiä. Broilerilla mentiin seuraavat neljä viikkoa, joka viikko lisäsin uuden osan kanasta. Loput nappulat lahjoitin hyväntekeväisyyteen ja siirryin kertaheitolla BARF:iin. Molla katsoi minua epäuskoisena, että ”todellako saan nämä siivet syödä?” Ja valehtelematta koira parani päivässä, no ei ihan, mutta vaikertaminen loppui kuin seinään. Iho-oireet pahenivat aluksi, mutta niin oli määräkin, koska kuona-aineiden poistuminen eläimestä voi viedä vuodenkin. Sitkeästi syötin kanaa, lisäsin sitten lohta ja pian myös possun. BARF-ravintoympyrä on saavutettu ja koira on terve ja iloinen. Uskon, että voin lisätä jatkossa Mollan ruokavalioon muitakin raakaravintoon soveltuvia tuotteita. Mitään teollista ei koirani tule koskaan enää syömään. Karva on kasvanut takaisin, hiivaa ei ole, anturatkin ovat jo lähes oireettomat. Ja mikä parasta: sain lenkkikaverini ja perheenjäseneni takaisin! Kesällä 2012 alkoi Mollan uusi, parempi elämä, joka toivon mukaan jatkuu aina vanhusikään asti!
Kommentit