Kun odottelimme uutta perheenjäsentämme Getaa saapuvaksi ulkomailta, koiran välittänyt yhdistys muistutti meitä muun ohella siitä, että bakteerikannan vaihtuessa koiralle saattaa tulla niin sanottu turistiripuli. Saimme yhdistykseltä ohjeeksi kokeilla barf-ruokavaliota, ja niin teimmekin pian koiran saavuttua.
Tuttu eläinkaupan omistaja myi meille perusainekset barffauksen aloittamista varten ja neuvoi lisäämään ruokaan ravintoöljyä ja vitamiiniseosta. Kun Geta sitten saapui, sen vatsa todella oli sekaisin, ja saimmekin siivoilla asunnosta aikamoiset määrät löysiä kakkaläjiä. Pian barffaus alkoi kuitenkin tehota, ja vatsa rauhoittui. Samaa ruokavaliota olemme noudattaneet siitä lähtien.
Kun sain ensimmäisen koirani 80-luvulla, ei barffausta juuri tunnettu, vaan koirille syötettiin useimmiten pelkkää teollista ruokaa. Kun vertaan nykyistä koiraani ensimmäiseen, huomaan kaksi suurta eroa, jotka johtuvat ruokavaliosta. Ensinnäkin turkki on barffatessa erityisen kiiltävä ja hyväkuntoinen. Toiseksi – kuulostaa ehkä hullulta – barffiruokavaliolla olevan koiran jätösten poiminen on suoranainen ilo! Barffikakka sujahtaa pussiin helposti, koska se on pienempi ja kiinteämpi eikä haise juuri millekään! Saan iloa myös siitä, että voin valmistaa koiralle ruoan itse. Näin tiedän tarkalleen ruoan koostumuksen ja voin olla varma, että se tekee hyvää koirani terveydelle.
Kommentit